Nyt kun saatiin tuo Ohmin laki hoidettua, niin tässäpä lyhyt historia sähkömagnetismista.

1800-luvun alkuvuosina oli tiedossa, että rautanaula saatiin magnetoitua laittamalla se virtakäämin sisään. Jotkut herättelivät ajatusta siitä, että toimisiko käänteinen ilmiö, jossa magneetti käämin sisällä aiheuttaisi virran. Hra Fresnel oli mielestään todennut tämän. Hra Ampere tuki tätä tietoa omilla havainnoillaan.
Myöhemmin peruivat tällaiset havainnot. Tähän tuntui lopahtaneen lisätutkimukset. Vallalla oli ajatus, että virtaa pitäisi saada paikallaan olevalla magneetilla, siis "tyhjästä, ilmaiseksi". Energian säilymislakihan kehitettiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Ampere kokeili laittaa virtakäämin lähelle toisen käämin(siis muuntaja!). No eihän tasavirralla mitään tapahtunut.
Todella huonoa tuuria oli sveitsiläisellä insinööri  Colladolla. Hänellä oli kunnon laitteet: käämi, magneetti ja galvanometri. Herkän mittarin suojelemiseksi hän vei sen toiseen huoneeseen 50 m:n johdolla. Työnsi magneetin käämin lähelle ja käveli katsomaan galvanometriä. Eihän se mitään näyttänyt, koska virtapulssi oli jo lopahtanut. Kaikki olivatkin vakuuttuneita, että ei sieltä virtaa synny. Oli kyllä eräs kaikkien aikojen harmillisin mokaus.
Sitten päästäänkin herraan Michael Faraday. Oli käynyt hieman kansakoulua, että osasi lukea, kirjoittaa ja hieman laskea.
Kirjapainoapulaisena luki saatavilla olevia harvoja tietokirjoja. Innostusta kun oli, kävi professori Davyn luennoilla ja kirjoitti oma-aloitteisesti muistiinpanot puhtaaksi. Lähetti ne Davylle, joka otti Faradayn laboratorioonsa apulaiseksi. Faraday kokeili vuosikausia yrittäen induktiota. V. 1831 vihdoin tärppäsi. Toroidille käämittin 2 erillistä käämiä. Nyt syntyi eloa galvanometrissä aina kun virran kytki tai katkaisi. Loppu onkin historiaa, kuten tavataan sanoa.