Iltoja,

Mistäpä johtuu, että useimmissa putkiradioissa äänenlaatu heikkenee, kun äänenvoimakkuudessa lähestytään huutotasoa? Soundi ei ala särkeä, vaan vääristyy epäpuhtaaksi ja keskiäänipainotteiseksi. Esimerkiksi Salora Rivierassa sekä muutamassa Helkamassa soundi vääristyy aika nopeasti, kun äänenvoimakkuutta avataan tietyn rajan yli.

Sen sijaan Salora Metropol 58:ssa, Saba Freiburgissa sekä hieman yllättäen myös Telestar Concertinossa ja Celeston Reginassa ääntä saa puolestaan kääntää todella kovalle, eikä soundi siltikään vääristy. Liittyykö tämä pientaajuusasteen vastakytkennän voimakkuuteen, kaiutinmuuntajan ominaisuuksiin tms.?

Hmm, niin. Mutta tuo Telestar Concertino ja Regina ovat ihan suht tavanomaisia rakenteeltaan yksine pääteputkineen. Eipä tuo Freiburgin ja Metropolin yhteydessä niin yllättävää olekaan.

Luulisi vahvistinputkien toimivan kaikissa vahvistimissa samojen periaatteiden mukaan. Säästöä syntyy, kun alimitoitetaan virtalähde ja päätemuuntaja. Ehkä äänenvärin säätöpiireissä voi olla eroja toteutuksen laadussa.

Olen miettinyt monta kertaa noita väliottoja potikoissa? Kun putkiradioissa on useimmiten basso ja diskanttisäädin, aika
monessa vielä kytkinsarja musiikkityyleille niin miksi ihmeessä pitää vielä vol.potikallakin korjata lopputulosta?

Tuo virtalähteen alimitoitus on lähes poikkeuksetta ongelma näissä nykyajankin vahvistimissa. Tämä on niitä peruseroja
audiofiili vahvistimien ja "tavallisen" välillä.

Oliko muuten noista putkiradioissa käytetyistä kaiuttimista mitään teknisiä tietoja saatavilla tuohon aikaan, siis muutakin
kuin impedanssi ja koko?

Markku 

Mielestäni on syytä epäillä kaijutinta suhteellisen avoimessa radiolaatikossa. Suurilla voimakkuuksilla kalvo liikkuu yli lineaaristen liikeratojensa ja muodostaa säröä.
Vian etsimiseksi on syytä käyttää ulkoista (hyvälaatuista) suljettua kaijuitinkoteloa ja kytkeä omat kaijuttimet pois. Jos lopputulos on hyvä niin vahvistin on hyvä.
On oletettavaa että ulkoisen kaijuttimen kokonaishyötysuhde on pienempi kuin itse radiolaatikon kaijuttimineen.

Ihmisen kuulokäyrä niin äänenpaineiden suhteen kuin myös kuuloalueen eli taajuusalueen suhteen on kaikkea muuta kuin lineaarinen. Korva on logaritminen ja kuulokäyrät on piirretty logaritmiselle asteikolle.
Hyvin heikoilla äänillä eli kuulokynnyksen tienoilla korva on herkimmillään n. 3,5 kHz:n paikkeilla. Varsinkin matalille ja myös korkeille äänille korva on huomattavasti epäherkempi kuulokynnyksen tienoilla. Kun äänenpainetta nostetaan kykymme kuulla matalia ja korkeita ääniä paranee suhteessa noihin keskitaajuuksiin. Voimakkailla äänillä kuuloaistimus on  lineaarisempi taajuuden osalta.
Näitä ihmiskorvan ominaisuuksia voidaan sitten kompensoida voimakkuussäätimen väliulosottoihin tinatuilla komponenteilla.

Netistä löytyy yo. kuulokäyrät esim. haulla "Ihmisen kuulokäyrästö"

Voimakkuussäätimen väliulosottoihin kytketyt R/C-yhdistelmät vaimentavat haluttuja yläpään ja myös haluttaessa keskialueen taajuuksia. Tuloksena matalat äänet korostuvat suhteessa edellä mainittuihin. Näin varsinkin pienillä voimakkuuksilla. Suurilla voimakkuuksilla vaikutus on liki olematon ja johtuu syöttävän äänilähteen/potentiometriketjun vastussuhteista eri taajuuksilla.

Terve,

Mielenkiintoista keskustelua! Vastakytkennän heikkeneminen voimakkuutta lisättäessä selittäisi tosiaan ilmiötä. Miksiköhän takaisinkytkentä on tuolla tavalla päätetty toteuttaa, vaikka muitakin tapoja on (kuten Metropolissa)?

Tuo RJL:n esitykseen voi lisätä vielä sen että jos vastakytkentäketju on tehty muillakin komponenteilla kuin pelkästään vastuksilla niin vastakytkennällä on muokattu vahvistimen taajuuskäyrää. Siispä vahvistimen taajuuskäyrä muuttuu riippuen millä voimakkuudella vahvistinta kuunnellaan. Myös väliulosottojen kondensaattorit tekevät samaa vastakytkennän kannalta katsoen.