TK CABLE:n sivut antavat hyvän yleiskuvan kaapelien valmistuksen yksityiskohdista.
Hopea menettää johtavuudestaan n. 2-3 % tummumisen eli pintojen oksidoitumisen vuoksi. Kuparilla vastaava arvo on 20 %.
Olisi hyvä käyttää hopeoitujen liittimien suojana muovitulppia oksidoitumista ja likaantumista vastaan. Ylimeno ym. irralliset liittimet tulisi säilyttää muovipusseissa, joissa ne eivät joudu ilman kanssa tekemisiin.

Kolikoista, ne ei tummu rahoille tarkoitetuissa kansion muovitaskuissa, on monen vuoden kokemus. Liittimien pudistuksiin on myös kynän mallinen lasikuituharja. Ja kultaus ei tummu liittimissä.

Tutustuin tuon TK Cablen sivustoon ja luin läpi heidän ajatuksiaan ja tutkin tuotteita,

Tieto on suurelta osin hyvin kohdallaan. Minäkin tykkään ja käytän mielelläni tefloneristeisiä liittimiä ja kaapeleita. Tieto liitostavoista on myös oikea. Koska tuolla aerospace-puolella on käytetty rahaa varmaan ruhtinaalisesti enemmän asioiden tutkimustoimintaan kuin koko hi-end hifipuolella yhteensä niin olen yleensä tottunut luottamaan saatuihin tuloksiin. Puristusliitos on todettu parhaaksi vaihtoehdoksi joka tietysti edellyttää täysin tarkoitukseen tehtyjä työvälineitä. Tässä yhteydessä eroja lienee turha selvitellä koska materiaalia on saatavissa runsaasti asiasta.

Liitinvalinnat ovat myös hyviä joskin Neutrikin standardituotteet riittävät ammattikäyttöön - luultavasti siten myös useimmiten kotikäyttäjillekin.

Asia josta aina olen sitten vähän eri mieltä on tuo vaikutus audiotaajuiseen signaaliin sen jälkeen kun tietty perustaso pinnotteissa, johdinpoikkipinnassa, liittimen rakenteessa jne on saavutettu.

Johtimen pinnan sileyden vaikutus on osoitettavissa mittauksilla suurtaajuuksilla - ei vielä kunnolla edes HF:llä mutta korkeammilla taajuuksilla. Miten on audiolla? Kuinka se on todettu?
Mitä vaikuttavat virtakaapelit jos riittävä poikkipinta on saavutettu ja liitttimien puristuskontaktit ovat riittävät?
Onko hyötyä tehdä liitosjohto pistorasiaan kuinka hienoksi tahansa kun rasia ja siitä johdotus sulaketaululle jne noudattaa normaalistandardeja, sen johdinpoikkipinta on 2,5 neliömm jne....

Näitä nyt esimerkiksi.

Ilpo

Tuo skin effect vaikuttaa eli virran tunkeutumissyvyys johteessa pienenee taajuuden kasvaessa. Esim 10GHz:llä virta tunkeutuu alle 1 mikrometrin syvyydelle johteen pinnassa. Tällöin siis se muu sisempi osa johdinta on turhanpanttina. Tuolta löytyy laskukaavatkin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Skin_effect

Siirsin ketjun tänne kun aiheella on kovin vähän tekemistä entisöinnin kanssa.

Muutenkin kannattaa muistaa että TK Cables edustaa vain yhtä näkemystä aiheeseen, ei kiistatonta totuutta.

Olen aina ihmetellyt miksi monisäikeinen johdin olisi sähköisesti parempaa kuin vastaavan poikkipinnan yksisäikeinen? Litz-kaapelin ymmärrän kun pinta-alaa tulee enemmän mutta eristämättömillä säikeillä varustetun kaapelin paremmuutta en tajua.

Tulee siinä jonkin verran lisää pinta-alaa eristämättömälläkin monisäikeisellä. Langat ovat pyöreitä, eli ne eivät kosketa joka kohdalta toisiaan, joten väliin jää rakoja. Olettaisin myös, että vaikka langat koskettavatkin toisiaan niin riittävän isolla suurennuksella katsottaessa niiden välillä on rakoja johtuen mm. pintojen epätasaisuudesta. Maalaisjärjellä ajatellen kimppu johtoja ei siis käyttäydy samoin kuin yhteen sulatettu köntti kuparia mutta mistäpä senkään tietää varmaksi? En ole skin effect asiantuntija.

Timo

EDIT: Tarkoitin siis tässä pinta-alalla johtimen ulkopinnan alaa enkä poikkipinta-alaa.

Sallikaa nyt tyhmä kysymys

jos yhden yksi säikeisen johtimen poikkipintala on 2.5 neliö millimetriä .

niin miten esim. viisiäikeisen johtimen jonka jokaisen johtimen poikkipinta-alojen yhteenlaskettu  poikkipinta-ala on 2,5 neliömillimetriä , Poikkipinta-ala voi olla suurempi kuin tuon yksisäikeisen ???

ei oikein ymmärrä ???

73 de oh6mf

resonanssi kirjoitti 27.03.2013 klo 11:59:35:


Niin tätä väitettä juuri en ymmärrä, millä perusteella monisäikeisyys lisää pinta-alaa? Timo tuossa edellä antoi sinänsä järkeenkäypiä perusteluja mutta ...

Wikipedian taulukon mukaan 10 kHz:lla skin-effect syvyys on 660 µm joka on n. 0,7 mm mikä tarkoittaa että vasta halkaisijaltaan yli 1,4 mm:n johtimessa ei koko pinta-alaa käytetä hyväksi. Tuo vastaa 1,5-neliöistä kaapelia. On siis sama käytetäänkö tuohon poikkipintaan saakka umpikuparia tai monisäikeistä, lopputulos vastuksen kannalta on sama. 1 kHz:lla tuo raja on 4 neliömilliä. Siis säikeiden ei tarvitse olla noita arvoja pienempiä, tulos ei skin-effectin osalta parane.