Kiitos kehuista!
OHhami kirjoitti 31.05.2009 klo 19:19:13:
Onko mahdollista pienentää 10 Mohmin sarjavastusta. Pitääkö silloin vaihtaa myös kiertokytkimen vastuksia?
Vastuksen R7 arvon pienentäminen kyllä periaatteessa onnistuu aika helpostikin. Lisäksi tarvitsee vain pienentää vastusta jonka muodostavat yhdessä R9 ja P3. Edellä mainitut vastukset muodostavat jännitteenjakajan jolla TLC272 pinnille 3 saadaan sopiva jännite. Uudet vastusarvot pitää valita siten, että pinnin 3 jännite pysyy samoissa rajoissa kuin aiemmin. Täytyy vain varoa, ettei TLC272:n pinnin 3 jännite kohoa kokeiltaessa suuremmaksi kuin pariston jännite (maksimijännite datalehden mukaan). Eli R9+P3 ei saa olla liian suuri suhteessa vastukseen R7.
Kokonaan toinen asia on se, pystyykö muuntajan TR1 ympärille rakennettu jännitteenmuunnin syöttämään tarpeeksi virtaa jos "kuormavastusta" pienennetään. Tämä selviää oikosulkemalla -RX ja +RX ja mittaamalla 500 voltin alueella mittapistettä MP ja toteamalla pysyykö jännite 500 voltissa (uudella R7:n arvolla). Tosin mittarikin kuormittaa piiriä jonkin verran vaikka sen sisäresistanssi olisikin 10 Mohmia tai enemmän. Virrankulutus paristosta ainakin tulee kasvamaan tämän muutoksen ansiosta.
Arvelisin, että jos esim. puolitat R7:n arvon niin riittää, että oikosuljet R9:n, jolloin piiriin jää vain trimmeri P3. Ruuvaa P3 aluksi varmuuden vuoksi nollaan.
Vielä yksi huomioitava juttu. Mittarin asteikko menee uusiksi. Jos oikein osasin tämän päätellä niin pienillä resistanssin (RX) arvoilla mittari on tarkempi ja mitä isommaksi RX kasvaa, sitä enemmän virhettä tulee eli mittari näyttää liian suurta resistanssia. Tämä huonontaa mittatarkkuutta kun asteikon yläpään asteikkoviivojen väli kutistuu entisestään.
Kerro miten kokeiluissasi kävi.
Timo