Joulun alla tuli pitkästä aikaa inspiraatio taas kokeilla jotakin ennen kokeilematonta.
1Ж24b-putkella tuli noin puolitoista vuotta sitten kokeiltua keskipitkillä toimivaa suoraa vastaanotinta.
Ajatuksissa on ollut useamman kerran käyttää samaa putkea myös 80 m amatöörivastaanottimen tekoon.
1Ж24b on putkeksi todella poikkeuksellinen. Sen lisäksi, että se on kooltaan hyvin pieni, on myöskin sähköisissä ominaisuuksissa pientä ihmettelyn aihetta.
Esimerkiksi hehkutehoa putki tarvitsee vain n. 12 mW. Nimellinen hehkujännite on 1,2 V mutta totesin, että jo 0,9...1,0 V riittää.
Samalla hehkuvirta putoaa alle 10 mA:iin.
RM.org:sta löytyy pitkät tarinat tästä putkesta:
https://www.radiomuseum.org/tubes/tube_1j24b.htmlKokeilujen kautta päädyin oheisen skeman mukaiseen kytkentään. Etupää, eli ilmaisin noudattaa samaa ECO-kytkentää, jota olen käyttänyt aikaisemminkin.
Audiovahvistin käsittää kaksi putkea.
Ensimmäinen on pentodikytketty ja muodostaa suurimman osan tarvittavasta vahvistuksesta.
Jälkimmäinen on triodikytketty ja tuottaa kuulokkeiden vaatiman milliwattiluokan audiotehon.
Käyttämäni 600 ohmin kuulokkeiden vuoksi on audiolähtö sovitettu 10k / 600 ohmin audiomuuntajalla. Testasin Hammondin tyypit 107N ja 107X.
Molemmat toimivat hyvin.
Audion taajuuskaista on tarkoituksella rajoitettu välille n. 300 Hz...2,5 kHz.
Vielä en ole päättänyt minkälaiseen mekaniikkaan tulen tämän sijoittamaan, mutta tarkoitus on tehdä vastaanottimesta kenttäkelpoinen.
Virtalähteiksi suunnittelin yhtä AAA-kokoista 1,2 V NiMh-akkua ja anodijännitteille 5 kpl. 9 V paristoa. Nämä tulen sijoittamaan erilliseen koteloon.