|
HYVÄKSI KOETTU KEINO vinyylilevyjen oikomiseen on sähkölieden leivinuuni sekä kaksi lasilevyä. Uunin lämpötila muistaakseni 45...55 astetta. Paistoaika enää en muista, saattoi olla luokkaa 20...40 minuuttia, ja levyn jäähtymisen kanssa piti olla malttavainen. 1970-luvulla tuolla metodilla oioin yhden LP-levyni ja pari, kolme tuttavilleni sen jälkeen, kun oma vinyylini oli onnistuneesti oiennut. En suosittele kokeilemaan, ilman eksakteja ohjeita.
Äänilevy lasilevyjen väliin, ja alustaksi... sekä päälle painoksi... En enää muista, mitä käytin. Olikohan alustana tasainen pihakivilaatta ja päällispainona, olikohan mitään.
Leivinuunioikomiseen oli 1970-luvulla ohje, HiFi-lehdessä tai Tekniikan Maailmassa. Oikomisvideoita käsittääkseni löytyy Youtubestakin, itse en ole etsinyt. Ei ole ollut tarvetta, kun LP-levyni ovat hyllyköissä pystyyn arkistoituina pysyneet suorina.
Netissä on käsittääkseni jokunen youtube-video, uskaliaista uunioikomisista ilman ohjeita tai osaamista. LP-levyä on lykitty uuniin sellaisenaan, ja tuloksena on ollut Aalto-vaasia. .
OLEELLISTAHAN VINYYLIÄLPPÄRIEN säilytyksessä on, etteivät levyt pääse hylllyissä kallistumaan liiaksi lintalleen, vapaasti. Eli hyllyköissä täytyy olla riittävän tiheään väliseiniä.
Singlelevyt puolestaan ovat pinta-alaansa nähden niin paksua materiaalia, että täytyy olla varsin lämpimät olosuhteet ja kovin leväperäinen säilöntä, ennen kuin single alkaa kieroksi vetää. Eivät kieroille jukeboxissakaan, vaikka soittosammioiden sisuksissa lämpöä riittäneekin. Lähiomaiseni 45...50 vuotta sitten työpaikaltaan tanssiravintolasta kiikutti kotiini, jukeboxissa sekä DJ-käytössä vanhentuneiksi soineita hittisinglejä. Aivan suoria olivat.
Vinyylilevyjen säilyttäminen lappeellaan pinkoissa on vihoviimeinen metodi, ainakin LP-levyille. Levyn pinnalla tai levypussissa ei tarvitse kummoista hiekanjyvää tai näkkilleivän murua olla, kun roska lapesäilönnässä painaa rapsun äänilevyn pintaan, pinkan alimmissa ja painon alaisena oleviin levyihin.
Jos huoneenlämmössä toivoo äänilevyn oikenevan, itse käyttäisin alustana ja päällisenä esimerkiksi kahta laminaattilevyä, vaikkapa kaapinovea. Äänilevy voipapareiden ja edelleen laminaattilevyjen väliin lappeelleen, ja päälle ehkä kevyesti painoa. Ehkä. .
LOPPUUN OFF-TOPIC -anekdootti, tältä päivältä. Tosin historioinnin kiemuroista.
Kuusipyttyisellä rivikutosella oleva ruotsinraatoni kohta täyttää 23 vuotta. Aikoinaan ostaessani, kosla oli tuolla pintavärillä, tuolla sisäverhoilulla ja manuaalivaihteistolla ainoa Suomessa. Muistaakseni vielä vuonna 1999 vai 2000 tuota mallia ei löytynyt A-katsastuksen tietokannasta, eli kyseisenmallisia takatyrkkääjiä oli katsastusinssin selittämän mukaan Suomessa alle 100 yksilöä.
Olen aikonut museorekisteriin asti talutella tuota koslaa, kun mittarissakin on vasta 110 tkm. Talvisaikaan, suolan vältteleminen tässä kotinurkillani edellyttää kauppareisullakin kankeaa kiemurtelua. Ainoastaan yhtä reittiä pystyy välttämään likeiseltä valtatieltä kantautuvan tiesuolan, sekä läheisestä teollisuussatamasta kloraattitehtaalle ajavien suolarekkojen kylvöt.
Jollekulle jatkuva siksakkaamiseni lienee sattunut silmään. Kioskilta kotiin palatessani tänään, poliisi vilkut päällä ajoi minut kiinni ja puhallutti. Äimänä olin.
Yritä tässä nyt sitten ruosteeton autovanhus ruosteettomana säilyttää ja museoitavaksi ajaa, ilman että jotakuta asia kiusaa. Yksi ja sama jauhopeukalo kun taannoin auton ovenkin avaimellaan kynitti, sama taho joka aiemminkin on potkinut autoani. Taisi aikoinaan oheisen valokuvankin aikaansaannokset tussaroida, laittoi lasit sisään, ja sankarille tuolloin kelpasivat nauhoittamani C-kasetitkin auton hanskalokerosta. Mutta ne olivatkin hyvää musiikkia, ja Pioneer CT-939:llä TDK SA-X:lle nauhoitettua. Pääsi sankari tosin videoille, viime vedoillaan.
No, tämä kirjoittamani oli kovin off-topicia, ja vain etäisesti liittyi edes LP-levyjen postittamiseen käypäisiin pizzalaatikoihin. Jaa, ostinpa nyt viikonloppuna netitse 10 vinyyliälppäriä, vuosilta noin 1968-1973. Suorina säilytettäviksi.
-ilkka
|