Normaali aihe Philips b7x44a (Luettu 3223 kertaa)
jyrki_i
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 29
Philips b7x44a
28.02.2018 klo 23:20:31
Tulosta viesti  
Seuraava potilas. Kärsii vaiennut viulu -syndroomasta. Minulla ei ole vielä mitään kysyttävää, mutta ajattelin ilahduttaa kertomalla alustukseksi surullisen tarinan ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.

Tasan 10 vuotta sitten olin menossa kaatopaikalle oman kuormani kanssa. Huomasin, että joku vähemmän viisas oli dumpannut kuormansa sinne vievän tien varteen. Hamsterigeenini saivat pysähtymään ja tutkimaan tilanteen. En tiedä, oliko ko. radio heitetty siellä vai jo aikaisemmin toinen pää edellä kohti maan painovoimaa. Joka tapauksessa radion toisesta päästä oli rikki kaiutinritilä, kaiutin sekä toinen pääteputki oli kadoksissa kuten myös takalevy. Luonnollisesti asteikkolasi oli myös särkynyt, enkä sieltä sammaleen seasta kaikkia osia jaksanut etsiä. Otin mukaan ja ymmärsin kyllä, että stereo-tekstit viittasivat vähän harvinaisempaan kategoriaan putkiradioiden maailmassa. Itse asiassa minulla oli tuolloin jo toinen Philips b5sf02a "real stereo" radio, joka tuli sittemmin myytyä.

Sitten seurasi neljän vuoden tuumaustauko. Vaihdoin verkkovirtajohdon. Toisen kanavan ECL86-putki siis puuttui ja koska minulla oli useampi PCL86 putki isävainaan putkitelkkarin jäljiltä, niin teinpä sitten jännitteen tuplaajan hehkuvirralle ja laitoin PCL86 putken tilalle. Silmämääräisesti löytyi yksi katkennut putkivastus, jonka vaihdoin. Radio lähti toimimaan ulkoisten kaiuttimien kanssa, joten laitoin koteloon kotona käyttämättöminä pyörineet autokaiuttimet, joiden impedanssi sopi yksiin vanhojen kaiuttimien kanssa. Liimasin rikkoituneen kaiutinritilän kasaan, mutta koska näytti vahvasti siltä, että läpikuultava petsilakka ei enää peitä liimauksen jälkiä, niin maalasin molemmat kaiutinritilät varmasti peittävällä mustalla maalilla. Etureunasta oli puulista rikki, joten korvasin sen uudella ja maalasin loput kotelosta runsaalla petsilakalla valumajälkien kera. Asteikkolasin tilalle tein kovalevystä korvaavan levyn ja laitoin eteen piirtoheitinkalvon, johon voi tussilla merkitä oleelliset kanavat. Takalevyn korvasin ihan vaan pahvilla. Tein toki yläreunaan aukot, jotta ilma pääsee kiertämään.

Sitten kuuntelin pari viikkoa tyytyväisenä radiota ja merkkailin asemia tussilla kunnes ääni yhtenä päivänä katosi. Se oli sen verran masentava tapahtuma kaiken askartelun jälkeen, että nostin radion takaisin hyllyn päälle. Nyt on taas aika tehdä ko. radiolle jotain.

Ehjänä, toimivana ja alkuperäisessä asussa kyseessä olisi sellainen 200-300 euron radio lähempänä Philipsin kotiseutua. Kunpa radion dumpannut henkilökin tietäisi sen. Nähtäväksi jää, mitä jälleennäkemisestä paljastuu. Toivottavasti joku yksinkertainen vika.

Tässä radiossa on hauska jousikaiku takaisinkytkennässä. Ei vaan ollut kukaan ruuvannut irti kaikutankin lukitusruuvia. Tankin pitäisi roikkua jousien varassa. Nyt ne jouset näyttävät siltä, että on parempi olla vapauttamatta kaikutankkia. Pohjassa on neljä muutakin ruuvia, jotka kehotetaan irrottamaan kuudella eri kielellä suomea lukuun ottamatta. Väärin kohdeltu radio siis alusta asti.

Tässä oli teille vaihteeksi jotain muuta luettavaa kuin amatöörien vakiokysymykset. Niitäkin varmaan tulee tästä aiheesta. Ja tämänkin vuodatuksen opetus itselleni oli, että kaikki pitäisi dokumentoida ajallaan ja riittävän yksityiskohtaisesti, koska nämä projektit näyttävät venyvän vuosikymmenestä toiseen.

EDIT. Radio alkuperäinen olemus selviää esimerkiksi täältä: https://www.radiomuseum.org/r/philips_b7x44a.html

EDIT 2. Sori. Saattoi tulla väärä alue. Kaikki kotimaasta löytyneet radiot eivät ole kotimaisia Hymiö
« Viimeksi muokattu: 01.03.2018 klo 00:29:27 Kirjoittaja jyrki_i »  

20120301_135525__Medium_.jpg ( 66 KB | 0 latausta )
20120301_135525__Medium_.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
VjpA
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 2683
Sijainti: Vantaa
Re: Philips b7x44a
Vastaus #1 - 01.03.2018 klo 21:36:32
Tulosta viesti  
Manuaali löytyy tuolta: https://elektrotanya.com/philips_b7x44a_sm.pdf/download.html
Täytyy odottaa vähän aikaa, että saat luvan lataamiseen, nimittäin jos innostut kojamisesta.
  

t. // Jukka
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
jyrki_i
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 29
Re: Philips b7x44a
Vastaus #2 - 04.03.2018 klo 23:48:49
Tulosta viesti  
Tuo kytkentäkaavio ja manuaali minulla jo olikin ennestään. Oli suuria vaikeuksia muistaa kuuden vuoden jälkeen, mitä piti ottaa irti ja missä järjestyksessä, jotta sai chassiksen irti kotelosta. Sitten kun se onnistui, ihmettelin, että missä asennossa ja miten olen sitä pitänyt, jotta pääsin korjauksia tekemään. Nyt oli pakko rakentaa teline. Onneksi oli sopivat kulmaraudat, jotka olin johonkin toiseen tarkoitukseen hankkinut. Sopi täydellisesti tähän. Alkoi olla jo pro-meininki Hymiö

Muistin, että radiosta vaikeni molemmat kanavat, joten stereovahvistimen ollessa kyseessä, vika todennäköisesti ei ollut vahvistinosassa. Laitoin ensin ULA-virittimen päälle. Ei kuulunut kanavia. Keskiaalloilta (?) sen sijaan jo kuului kanavia ja aux-liitännästäkin ulkoinen äänilähde. Sitten laitoin ULA-virittimen uudestaan päälle ja sieltäkin kuului kaikki asemat. Sen jälkeen tulikin jo mieleen, että ehkä sittenkin olisi pitänyt kokeilla toimivuutta ennen purkamista  Virnistys 

No, joku vika siinä joka tapauksessa on, koska se aikoinaan vaikeni. Nyt toimi kaikki, jopa se kaiku. Tietysti nyt radio oli ihan eri asennossa kuin normaalisti, joten siitä voisi jotain vinkkiä saada.

Sen verran sekava himmeli tämänkin radion komponenttien sijoittelu on, että mitään ylimääräistä ei tee mieli alkaa vaihtamaan. ASA 1046 oli oikeastaan aika selkeä tähän verrattuna.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
VjpA
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 2683
Sijainti: Vantaa
Re: Philips b7x44a
Vastaus #3 - 05.03.2018 klo 12:11:42
Tulosta viesti  
Se verran kannattaa nähdä vaivaa, että vaihtaa pienet elektrolyyttikonkat uusiin kun koneisto on pöydällä. Eli pääteputkien katodikonkat ja ilmaisimen konkka.
  

t. // Jukka
Sivun alkuun
 
IP kirjattu