AJY kirjoitti 18.10.2017 klo 12:54:13:
llmaisin antaa ulos pientaajuusjännitteen, joka ihannetapauksessa on suoraan verrannollinen taajuuspoikkeamaan
Oleellista on, että taajuuspoikkeama riippuu moduloivan signaalin taajuudesta ja voimakkuudesta. Asiaa kuvaa ns. modulaatiokerroin "M". Se on taajuuspoikkeaman suhde modulaatiotaajuuteen. Jos moduloivan 1kHz:n signaalin voimakkuus on sellainen, että aiheuttaa 1kHz taajuuspoikkeaman, niin moduloitu "lähete" koostuu taajuuskomponenteista:
([fo], [fo +- fm], [fo +- 2fm], [fo +-3fm]). Tässä fo kantoaalto ja fm on moduloiva taajuus sekä 2fm kaksinkertainen taajuus jne.
Mitä suurempi M on, sitä useampia taajuuspareja syntyy. Näiden amplitudi vaihtelee M:n arvosta riippuen. Esimerkiksi M:n arvolla 5 syntyy katoaallon lisäksi kahdeksan (8) taajuusparikerrannaista. Kyseessä on hyvin kompleksinen tapahtuma verrattuna AM modulaatioon, jossa taajuuspareja on kantoaalto fo ja [fo +-fm]
No onneksi näissä radioharrstushommissa ei tuohon matemaattiseen puoleen tarvitse perehtyä. Oleellista on tuon S-käyrän ja sen kaistan ymmärtäminen.
Edit 19.10-17: Modulaatiokertoimen (indeksin) vaikutuksen "visualisoimiseksi" liitän tähän Radiotekniikan käsikirjasta lainaamani ja hieman täydentämäni havaintokuvan. Kuvassa a) on pelkkä kantoaalto ja modulaatio on nolla. Kuvissa b)...d) on moduloiva taajuus 5kHz mutta modulaatiokerroin M on 1 - 5 ja 10. Pystyviivat kuvaavat vastaavia taajuuspektrejä ja delta-fo deviaatiota. Moduaatiokertoimen suuretessa kasvaa deviaatio ja syntyvien merkitsevien taajuuskomponenttien määrä. FM-moduloinnin ominaisuutena on lisäksi, että syntyneiden "sivunauhojen" energia otetaan kantoaallosta ja kokonaisampitudi on riippumaton moduloinnista.
Kun moduloiva taajuus ei muutu, johtuvat muutokset moduloivan taajuuden amplituudin (voimakuuden) kasvusta. Näin myös deviaatio S-käyrällä levenee ja ilmaistuna saadaan voimakkampi "ääni".
Terv.
Åke