Ko. kuunnelman toteutuksesta pitää kysyä sen tekijöiltä. Olen ollut jo niin monta vuotta pois Ylestä, että en tiedä tämänhetkisistä asioista. Kuunnelma on kuitenkin mielestäni _aina_ keinotodellisuutta, sillä se luo kokonaisen maailman herättämällä kuuntelijan mielikuvia vain kuuloaistin kautta syötettävillä ärsykkeillä. Virtuaalimaailmaa toistava äänitystekniikka sopii kuunnelmaan erinomaisesti.
Jos kuulokekuuntelua kerran suositellaan, niin kannattaa kuunnella kuulokkeilla. Erityisesti kuulokekuunteluun tarkoitettua ääntä voi tehdä monella eri tavalla, mutta perustana on aina binauraalinen, eli kaksikorvainen kuuleminen. Ihminen erottaa kaikki ääniulottuvuudet, edessä-takana, vasemmalla-oikealla ja ylhäällä-alhaalla kahta korvaa käyttäen.
Kaiuttimilla kuunneltavalla kaksikanavaisella stereolla voidaan luotettavasti ja stabiilisti toistaa vain noin 60 asteen levyinen vaakatasoinen sektori kuuntelijan edessä. Erilaisilla monikanavaisilla kaiutinjärjestelmillä, esim. 5.1 voidaan toistaa ääntä myös kuuntelijan takaa ja sivuilta.
Kuulokkeilla kuunneltava binauraalinen ääni toistaa äänen mistä tahansa suunnasta kuuntelijan ympäriltä. Binauraalinen ääni vastaa paremmin ja tarkemmin todellista äänihavaintoa kuin kaksikanavainen kaiutinstereo. Koska binauraaliääni tarvitsee vain kaksi äänikanavaa, niin se sopii radioon hyvin. Monikanavaäänen lähettäminen radiossa on hankalaa ja tuskallista (nimim. Yritetty on.)
Ylessä on aikojen kuluessa tehty useaan otteeseen keinopäästereota, esim. Happy End -niminen kuunnelma vuonna 1980. Keinopäätä kokeiltiin myös musiikkiäänitteissä. BBC teki 70-80 -luvuilla paljonkin keinopääkuunnelmia. Saksassa keinopää oli hyvin suosittu.
Keinopää on ihmisen pään kokoinen ja muotoinen pallo, jonka korvissa on mikrofonit. Keinopäätä mukaileva mikrofonijärjestely on esim. OSS tai Jecklin Disc, jossa kahden pallosuuntakuvioisen mikrofonin välissä on noin 20 cm halkaisijaltaan oleva pyöreä pehmustettu levy.
Parasta keinopäätekniikassa on se, että äänet paikallistuvat kuuntelijan pään ulkopuolelle niinkuin pitääkin, eikä pään sisäpuolelle, minne tavanomaisilla stereomikrofonitekniikoilla äänitetyt äänet paikallistuvat. Itse vierastan kovasti sitä, että kuunnelman henkilöt puhuvat minun pääni sisällä. En halua heitä sinne.
Keinopäätekniikan ongelma on, että kaikki kuuntelijat eivät paikanna alun perin edessä olleita äänilähteitä eteen, vaan pään taakse, niskan puolelle. Ongelmaa voidaan yrittää korjata käyttämällä kuuntelijan henkilökohtaisia ns. HRTF-suotimia, joiden mukaan ääni värittyy korvalehdessä, pään muodossa ja ylävartalossa.
Suurin ongelma on kuitenkin, että keinopäätä käytettäessä kuulolla ei ole käytettävissä tärkeää äänilähteiden paikannusmenetelmää, pään pieniä liikkeitä. Luonnossa liikuttelemme päätä, ja pystymme sillä tavalla erottamaan hyvin tarkasti äänilähteiden suunnan. Keinopää-äänitteiden toistossa on käytetty myös pään asentoa seuraavaa asentotunnistusta, jolla voidaan kompensoida sitä, että äänittävä keinopää on staattinen, eikä liiku. Tämä tekniikka muuttaa yksinkertaisen asian monimutkaisemmaksi ja kalliimmaksi.
Virtual Reality -videot ovat kehittyneet viime vuosina räjähdysmäisesti. Youtubessa on paljon 360 asteen videoita, joissa katsoja voi itse kääntää katseen suuntaa minne tahansa ympärille ja tarkastella jotain tiettyä suuntaa. Tällaisia videoita tekee esimerkiksi tamperelainen Rakka Creative:
http://www.rakkacreative.fi/360 asteen videoita on vaivannut se ongelma, että vaikka siinä on 360 asteen kuva, niin ääni on tähän saakka ollut "vain" kaksikanavainen, parhaimmillaan binauraalinen (eli kuulostaa parhaimmalta kuulokkeilla). Ääni kuulostaa vain "avaralta". Useat jo kauan olemassa olleet tekniikat ovat nyt kuitenkin kohdanneet, ja VR-videoihin voidaan nyt äänittää ja tehdä 360 asteen ääni, jossa äänilähteiden suunnat kuuluvat sieltä, missä äänilähteet ovat kuvassa. Eräs mikrofoni on Sennheiser Ambeo, joka toimii VR-kuvan kanssa hyvin:
http://fi-fi.sennheiser.com/microphone-3d-audio-ambeo-vr-micEero