Vinyyli se on se ainoa oikea! Minä en enää viime vuosina juuri muuten musiikkia ole ostanutkaan kuin vinyylilevyinä. CD-soittimena on tosiaan ikivanha Kenwood DP-880SG ja toimii aina vaan.
Ääni sellaisenaan on jotenkin kova ja luonnoton, mutta putki-DAC tekee ihmeitä kun sellaisen kytkee CD-soittimen perään. Musiikki alkaa elämään melkein kuin täysanalogista kuuntelisi. 

Lisättäköön vielä vinyylistä sen verran että uuden vinyylin myynti on jatkuvasti kasvamaan päin, joten tuo vanha hyvä analogiformaatti ei ole kuolemassa enää mihinkään. Myös ihan uutta musiikkia julkaistaan vinyylillä lisääntyvässä määrin.

IlpoJaakko kirjoitti 01.06.2014 klo 17:45:19:
Olen kuullut, että moni vanha äänitys on tehty usein ilman kelanauhuria. Siten, että mikrofoni on yhdistetty äänipöydän jälkeen suoraan levykaivertimeen. Tätä ilmeisesti tarkoitit?

Olen kuullut joitakin uuden tuotannon vinyylejä. Ei ne kuulosta enää sellaiselta kuin ennen. Nykyään tallennus/äänitys on pääsääntöisesti täysdigitaalista. Vanhaan hyvään aikaan koko äänitysketju oli analoginen; käytettiin kelanauhureita yms. Lisäksi hyödynnettiin ns. nauhakompressiota ja muita vanhan hyvän ajan kikkoja. Onneksi vanhan ajan studioita on yhä olemassa; muun muassa Kemissä Audiopaja

Juu, olivat just näitä ns. pikalevyjä...

Kun tämmönen pikalevy metalloitiin galvaanisesti ja galvanisointikerros irroitettiin niin siitä saatiin "urospuolinen" matriisin pintakerros levyjen sarjavalmistusta varten...

Oma pääasiallinen kuuntelu (ja katselu) systeemi on tuollainen

http://www.hovirinta.fi/audio/putkitekniikka/putket/P/PCL84/metal_boogie_serie/m...

parilla muutoksella. Äänikortti on mennyt tietokoneen sisälle ja vahvistimena on pienitehoinen ECC88 vastavaiheinen Shine vol 1. Pioneerin DVD-soittimella on jo reippaasti ikää. Tietokoneen DVD-asema on LG:n tekemä ja silläkin on ikää jo 10 vuotta. Käsitykseni mukaan tallenne pilataan nykyään jo masterointivaiheessa (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) Itse en hanki enää alle 15 vuotta nuorempia CD:tä muuta kuin aivan joissakin harvoissa tapauksissa.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein niin nykytallenteiden huono äänenlaatu johtuu kahdesta seikasta. Yleensä ostopäätös tehdään muutaman ensisekunnin aikana ja tähän tarvitaan kovaa ääntä. Tämä johtaa siihen, että levyn dynamiikka on olematon ja liikutaan koko ajan lähes maksimitasolla. Ylitykset hoidetaan limitterillä. Myös ammattitaito maksaa, pannaan kesätyöntekijä ruokatunnilla masteroimaan.

Mp3 ja muut häviölliset pakkausmenetelmät eivät ole hifiä. Niissä kysytäänkin onko tämä riittävän hyvä ei onko tämä hyvä.

Pitää tarkistaa jostain, mutta Yle hankki ensimmäiset nauhurit olympialaisia varten, joiden piti olla Helsingissä 1940. Syistä, jotka tiedämme, olympialaisia ei silloin pidetty. Helsingin olympialaiset pidettiin 1952.

Nauhurihankinnan ansiosta Yleisradiolla oli nauhureita käytössä jo noin 1939 alkaen.

Pikalevy oli noin 3' kestoinen tallenne, joita myös soitettiin sellaisenaan. Pitkät radio-ohjelmat tallennettiin kahdella pikalevykaivertimella niin, että toisen tallennus käynnistettiin hyvissä ajoin ennen edellisen levyn loppua. Kun ohjelma ajettiin ulos, niin lähetystarkkailija (vai teknikko?) tahdisti seuraavan levyn vähän samalla tavalla kuin DJ:t nykyisin, kuunteli molempia ja nopeutti ja hidasti seuraavaa levyä niin, että sisällöt olivat synkassa. Kun synkka oli paikallaan, vaihdettiin toinen soitin toistamaan.

78 kierroksen shellakkaäänilevyjen kaiverruksen periaate oli sama, mutta itse kaiverrettua levyä ei soitettu, vaan siitä valmistettiin kopioita.

Tässä olen samaa mieltä, kaapeleissa täytyy vain olla tarpeeksi poikkipintaa että häviöt on pieniä. 70-luvun alussa minäkin rupesin HI-FI harrastajaksi, (90-luvulla monelta kultakorvalta karkasi mopo käsistä kun kaapeleista ruvettiin maksamaan tuhansia markkoja.) Tosin kullatut liittimet ei hapetu, mutta ei niistä tarvitse maksaa mahdottomia, minullakin on kaikki LP-levyt vanhoja, ne soi ehdottomasti paremmin.

Palaan ketjun alkuperäiseen aiheeseen:

Hannu Nieminen kirjoitti aivan ketjun alussa:
"Vanhemmissa CD soittimissa voi olla mielenkiintoinen ja ehkä hankalasti hoksattava vika. Oireena on se, että soitin ei soita viimeisiä kappaleita levyltä. Syynä voi olla lukupään liuskajohtimen muovieristeen kovettuminen, aiheuttaen jousivoimaa."

Minulla on Sony Discman D50 Mark II vuodelta yksi ja kaksi. Tällainen:
http://www.radiomuseum.org/r/sony_discman_d_50mk_ii_mark_2.html

Se toimii muuten hyvin, mutta loppupäätä lähestyttäessä soitto alkaa hyppelehtää. Voisiko hyppimisen syy tässä kannettavassa soittimessa olla tuo sama liuskajohtimen jäykistyminen?

Olin aina ajatellut, että lukupään moottori on väsynyt. Tuon Discmanin lukupäämoottori on liikuttavan pieni, pienempi kuin Duracell-pupussa.

Toisaalta - ei tuohon taida vetreää liuskajohdintakaan olla helppoa löytää.

Akun olen aikoinaan heittänyt elektroniikkajätteeseen, mutta alkuperäinen akku"kotelo" on tallessa, se kiinnittyy soittimen alle. Samoin alkuperäinen kantoreppu on tallessa.

Tämä oli ensimmäinen CD-soittimeni, ja soittelin sillä levyjä myös kotona. En osannut sen äänenlaatua pitää huonona, vaikka sen DA-muunnin onkin aika simppeli. Minulle oli tärkeintä, että ääni ei huoju eikä värise. Transienttitoistokin oli paljon parempi kuin vinyylisoittimellani.