Normaali aihe Fenno F453PT soi hiljaa (Luettu 5717 kertaa)
Hukkis
Senior Member
****
Poissa


SRHS

Viestejä: 446
Sijainti: Espoo
Fenno F453PT soi hiljaa
20.01.2014 klo 04:48:05
Tulosta viesti  
Löysin kirpputorilta tälläisen pienen transistoriradion. Ulkoinen hapitus on suht siisti, jopa patenttikin on ehjä Hymiö Takakannen aukasu paljasti 5 vuotanutta paristoa. Vuoto oli tuhonnut paristokotelon + liittimen.

Ostopäätöstä suunnitellessani kiinnitin huomiota viritysindikaattorin liikkumattomuuteen. Varsin yleistä kun on että rissojen ja akseleiden rasvat pikeentyvät aikojen kuluessa, niimpä tässäkin Fennossa vaseliinit muistuttivat enempi kuivunutta räkää kuin liukastetta.

Tässä aseman haku tapahtuu kondensaattoria ja kolmea kelan sisustaa säätävällä kammotuksella, tuttua Philipsiä siis  Kliseinen

No, annoin sitten kaikkea mahdollista hoitoa, paineilmasta, elektrospraystä, liukasteesta, asemanarun kiristyksestä aina valohoitoon asti Vihainen Kyllähän se herkisty, vaan edelleen luistaa säätöakselin ympärillä oleva narulenkki. Tuon lenkin rissa on sellaista liukkaan muovin näköistä ja kaksi kierrosta tuo naru siitä kulkee, liekkö edes oikia määrä?

Tästä suivaantuneena annoin sitten labralähteestä vähän tulta perään Virnistys Kyllähän se suhista alkoi, vaan tosi vaimeasti. Radio Suomea, sitä kun kuuntelen, etsin ja löysinkin kahdesta eri kohdasta.

Jokuhan tuossa nyt mättää kun asema löytyy kahdesta kohtaa, indikaattori ole lähelläkään asteikon numerointia ja kuuluvuus lähes olematonta.

Jostaihan sitä vikaa pitäis lähteä metsästelemään, vaan ainakin näin aamuyöstä pää lyö tyhjää. Ja eipä nämä transistorit muutoinkaan ole vahvinta aluettani, tälläinen itseoppinut ropeltaja kun olen.

Joku huoltomanuaali vois olla kova sana tämän kanssa painiessa, eikö?
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
plamminen
God Member
*****
Poissa


SRHS: 610

Viestejä: 1643
Sijainti: Loviisa
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #1 - 20.01.2014 klo 14:31:57
Tulosta viesti  
Viat ovat aika lailla samoja kuin putkiradioissa. Soi hiljaa --> olisiko vikaa etuasteen AF121 :ssä (vastaa ECC85) ? Toinen tyypillinen ovat nuo painonäppäinten kontaktit aivan kuten putkilaitteissa.

Oliko tässä radiossa se aaltoalueen valitsin yksi pitkä liuku joka liikkuu radion keskellä. Jos oli niin kahdessa on ollut vika juuri siinä.

Pentti
  

Pentti Lamminen
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hukkis
Senior Member
****
Poissa


SRHS

Viestejä: 446
Sijainti: Espoo
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #2 - 20.01.2014 klo 18:00:32
Tulosta viesti  
Tässä tosiaan on yhdellä liukukytkimellä toteutettu tuo aaltoalueen valinta.

Radion pohjassa olevien liittimien perusteella, tähän on ilmeisesti ollut saatavilla autoon tarkoitettu telakointiasema, tai vastaava. Tätä oletusta voisi tukea se että ULA:n asteikko on sekä päälilevyssä että radion etuseinässä. Samoten asteikkovalot ilmeisesti saavat sähkönsä toisesta pohjan liittimestä.

Mietin vain että voisiko tuo pientaajuuspuoli olla viallinen, kun yhtä vaimeesti kuuluu jokaisella aaltoalueella. Koskettelin myös meisselin järjellä voimakkuussäätimen juotospinnejä ja sen ihmeempiä napsumisia ei kuulunut. Sen enempiä tuntematta tuon säätimen kytkentää, voisin kuitenkin olettaa, että koskettelu lisäisi äänen hurinoita tuntuvasti.

Täytyy putsata tuo valintakytkin ja tarkistaa noiden päätetrankkujen toiminta, jos osaan  Hymiö


  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
plamminen
God Member
*****
Poissa


SRHS: 610

Viestejä: 1643
Sijainti: Loviisa
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #3 - 20.01.2014 klo 21:20:30
Tulosta viesti  
Jos soi hiljaa kaikilla aaltoalueilla saattaa jonkun transistorin emitterin ohitus kondensaattori olla matkansa päässä.

AC125 emitterilla 100uF. AC 126 emitterillä 500uF. Lisäksi 1,6uF kondensaattori volume-liulta pääteasteelle AC125:n kannalle 470 ohmin vastuksen kautta saattaa olla lähes poikki.

Katsoppa noita kolmea. Voi toki olla transistori vika mutta en ihan heti lähtisi niitä irti juottelemaan.

pentti
  

Pentti Lamminen
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hukkis
Senior Member
****
Poissa


SRHS

Viestejä: 446
Sijainti: Espoo
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #4 - 23.01.2014 klo 00:52:09
Tulosta viesti  
No niin, löysin netistä jonkun periaatteellisen push pull-kytkennän noille AC128:lle. Joten pikkusen helpompaa tutkailla tuota pääteasteen kytkentää.

Kävin noita kondensaattoreita lävitse, neljä kappaletta niitä vaihtelin. Yhden kerrallaan vaihdoin ja perään koekuuntelin mahdollista vaikutusta ääneen. Noiden neljän konkan jälkeen radio soi ehkä hivenen voimakkaammin.

Jotain tuosta voimakkuudesta kertonee se, että maksimiääni meinaa hukkua yhden UPS:n ja kolmen PC:n tuottaman taustahuminan alle, noin 25m2 huoneessa siis.

Radio ei varmaan mikään virtasyöppö ole kunnossa ollessaankaan. Mutta tämän kun heitän labralähteen 7.5V kiinni, niin nupit kaakossa kuluttaa noin 30mA.

Täytyy seuraavaksi katsoa skoopilla noiden ohjaustransistoreiden vahvistukset ja että varmasti kummatkin AC128 hoitavat osuutensa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
balticsuper
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 888
Sijainti: Tampere
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #5 - 23.01.2014 klo 17:28:16
Tulosta viesti  
Fenno tunnetaan paremmin nimellä Auto-Tapio ja sama malli Philipsinä on Auto-Ilona.
Kummastakin on pari-kolme malliversiota, erot lienevät lähinnä kytkinkaaviossa,
ulkoisesti ovat merkin puitteissa lähes samannäköisiä keskenään.

Otsikon Fenno on sama kun Philips P3SF54T ja (Siera?) SA72741T.
Lähes vastaava on Philips P3X53T, tämän huoltomanuaalit löytyvät
netistä useammaltakin saitilta, kuukkeli avustaa!.

Kunnostin melko perusteellisesti samanlaisen Fennon parisen kuukautta
aiemmin mutta en tarvinnut siinä huolto-ohjetta. Alkuperäinen suomalainen
ohjekansio on arkistossani, mutta varastoituna. Ellei netistä löydy sopivaa
voin skannata kaavion mutta aikaa siihen menee useampi päivä ennenkun
pääsen varastolle käymään.

Minulle jäi toinen Fenno varaosiksi, on sen verran huono yksilö että sai EKUA-leiman,
tarvittaessa siitä voi saada osia.

Radiosi viasta en sen kummemmin osaa sanoa, plammisen esittämät elkoviat olivat
erittäin hyvä veikkaus, varminta on signaalin seuraaminen kaavion ja skoopin tms avulla,
vikakohta löytyy siten helpoimmin.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hukkis
Senior Member
****
Poissa


SRHS

Viestejä: 446
Sijainti: Espoo
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #6 - 06.02.2014 klo 01:22:43
Tulosta viesti  
Vika paikannettu kuvan 0.22uF kondensaattoriin.



Balticsuperin laittaman Philips P3X53T vihjeen perusteella netistä löytyi kytkentä- että osasijoittelukuvat pdf-formaatissa.
Koska konkkien vaihto ei tuonut toivottua tulosta, mittailin seuraavaksi noiden transistoreiden kanta-, emitteri- ja kollektorijännitteet. Suuntaa antavat arvot löytyivät kytkentäkaaviosta.
Yhden AF126 (kaavion TS6) E,B ja C jännitteet oli mitä sattuu, noin 2.3V jokaisessa karvassa. Hetken luulin jo AF:n olevan mäsä, vaan eipä ollutkaan. Kuvan kondensaattori (C75) oli keltaisesta johteestaan "oikosulussa" joko vastukseen R59 tai pitkän rivikytkimen runkoon. Sekoitti sitten trankun toimintapisteen ja näin ollen mykistäen koko radion.

Sen verran ahtaassa paikassa oli tuo C75, ett ihme että ehjänä sen esille sain. Juottelin sitten tuon mustan johdon konkaan ja toisen pään foliopuolelle kiinni testailujen ajaksi. Tuo konkka oli kuvassa pilkottavan kelapurkin vieressä, tuon kellertävän runkomuovin alla.

Piirilevyltä löytyy trimmeripotikka (R69). Tuo vaikuttaa vaiheenkääntömuuntajan ohjaustransistorin (AF126, TS7) emitteriin. Saako tuota trimmeriä säätämällä koko pääteasteen vahvistusta pienennettyä? Nyt kun tuntuu, että Fenno soi aivan liian kovaa  Virnistys

Kiitokset Pentille ja balticsuperille auttamisesta!
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
balticsuper
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 888
Sijainti: Tampere
Re: Fenno F453PT soi hiljaa
Vastaus #7 - 06.02.2014 klo 12:50:17
Tulosta viesti  
Trimmeri on päätetransistoreiden lepovirran säätöön,
ei vaikuta mainittavasti vahvistukseen vaikka onkin kytkentäteknisesti vähän
omituisessa paikassa, jälleen yksi syy siihen että saan Philipseistä näppylöitä.

Päätetrankkujen lepovirta säädetään tyhjäkäynnillä = äänenvoimakkuus nollilla
viiteen milliampeeriin, mittauskohta löytyy kaaviosta.

Lepovirta liian pieni = äänessä ns ylimenosäröä, kuuluu selvimmin pienellä voimakkuudella,
liian suuri = päätetransistorit lämpenevät liikaa ja pariston kulutus kasvaa, pahimmassa
tapauksessa trankut voivat kärähtääkin.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu