60-luvun alussa näin Joka Poika -lehdessä kidekoneen kytkentäkuvan. Rakentamatta jäi, mutta kiinnostus jäi.

Sen jälkeen kirjastossa sattui käsiin Nuorten radiokirja....

Sitten ammattikoulun Radio- ja TV-linja. Työelämä on enemmän tai vähemmän sivunnut radioita tai elektroniikkaa.

Heikki M

Minulle kävi niin, että sain sormilleni parivuotiaana yölampusta , josta puuttui polttimo, työnsin sormet sinne ja sain elämäni ensimmäisen sähköiskun....no ei sentään.

Muistan kuitenkin innostuneeni kun sain enolta lahjaksi kaksivärisen raketin muotoisen kidekoneen, jolla sitten yritettiin kuunnella yöllä ulkomaisia asemia, siirtyen siitä sitten tädin putkiradioon, josta Radio Luxemburg kuului paremmin ja joitakin laivaradiopiraatteja taisi kuulua, olikohan Radio Nord ja Veronica, en muista tarkkaan.
Varsinainen harrastus elektroniikkaan ja radioihin syntyi juniorikerhon kautta, johon kuuluivat itseni lisäksi meidän rapussa asuneet pari naapurinpoikaa. Siitä sitten Elcoma-sarjoihin (hyviä olivat!), kaikenlaisia DX antennivahvareita, Jostykit rakennussarjoja ja musiikkilisälaitteita ja muita kokeiluja edeten  suurimpaan yksittäiseen projektiini, rakensin myös 70-luvun puolessavälissä varmaan maan ensimmäisiin kuuluneen ison analogisen syntikan, joka oli todella isotöinen (vrt. Roland isot pöytäsyntikat siltä ajalta) Radioita ei ole montaa tullut tehtyä, paitsi pari Larsholt viritinmoduleista, ja kai parit yksinkertaiset AM-radiot, enemmän on mennyt keräilyn ja entisöinnin saralle tällä vuosituhannella....mutta kivaa on ollut

Olen kotisivuillani tätä aihetta harrastuksen suhteen jonkin verran omalta kohdaltani käsitellyt:
http://ijl.fi/valokuvat_rakentelu.html

Työelämässä tein ennen sotaväkeä sekalaisia töitä sahatyömiehestä kirvesmieheen. Muutama omakotitalo tuli kolmen hengen porukalla rakennettua. Kävin sotaväen jälkeen yhden 18 kk sähköalan kurssin - jonka asiat tunsin käytännössä jo etukäteen koska olin lukenut mm. sähkötarkastuslaitoksen useat julkaisut niin moneen kertaan entuudestaan, että osin ne suurinpiirtein ulkoa.
Lyhyitä kursseja lukuunottamatta se on ainoa koulutus mitä minulla alalta on.

Sen jälkeen tein useamman vuoden asennustöitä joihin liittyi kaikki työt mitä voi kuvitella A-ryhmän asennusfirman töihiin kuuluvan, mukaanlukien keskusantennijärjestelmät.

Sittemmin halusin päästä sisätöihin kun välillä alkoi -25 asteen pakkasessa pylväissä killuminen kyllästyttämään (pikkufirmassa ei tunnettu pakkasrajoja ja linjahommiakin välillä oli)

Seuraava vaihe oli sitten siirtyminen teollisuuteen ja heti alkuunsa siirryin aika vahvasti elektroniikan puolelle työstökoneiden korjauksien, uudistuksien ja uusien laitteistojenkin valmistuksen muodossa. Siinä sivussa tehtiin kaikenlaista muutakin. Muun muassa testailin silloin tällöin T54 ja T55 panssarivaunujen sähkölaitteista latureita ja starttimoottoreita melkoisen vanhalla, mutta toimivalla testilaitteella. Laturit muuten kadottivat silloin tällöin jäännösmagnetisminsa ja semmoista ei voinut tietystikään ottaa käyttöön.

Toisen puolen 80-lukua olinkin sitten jo puhtaasti elektroniikaa valmistavan ja huoltavan yrityksen leivissä pääasiassa työnjohtajana, mutta myös mukana työssä.. Työalueena suurimmalta osin testilaitteiden teko alihankintana, ilmailuelektroniikan yms. valmistus. Jonkin verran oli joissain laitteissa myös RF-tekniikkaakin.
Sen jälkeen oli vielä pätkä yrittäjänäkin. 

2000-luvun alusta olen (valitettavasti) työskennellyt ICT-alalla. Välillä kyllä tuntuu, että haluaisin vielä palata takaisin töissäkin enemmän elektroniikka-alalle vaikka eläkeikään ei olekaan kovin monta vuotta. Töitä vaan ei siltä puolelta kovin hyvin nykyään löydy.

Ilpo

Minusta oli hauskempaa tehdä työtä joka liittyi harrasteisiin, jos työskentelee ammatissa jossa ei viihdy, silloin ei oma-alotteisesti opiskele uusia asioita ja kestä kehityksen kelkassa. eli todellisuudessa menee taaksepäin.

Aikanaan tunsin monia Tekniikan insinöörejä jotka toimivat opettajina, ja käyttivät 20 vuotta vanhoja kalvoja opetuksessa. ei siinä paljon uutta tietoa siirtynyt oppilaille.

Moni opettaja oli kiinnostunut enemmän hiihtämisestä ja sienien poimimisesta. kuin uuden oppimisesta.

Toinen esim. Ajatellaan Kulutuselektroniikka myyjää, jos henkilö ei itse ole kiinnostunut laitteista, niin ei voi antaa paljon hyödyllisiä neuvoja, eikä auttaa asiakasta parhaassa valinnassa. 

Minun putkiradio kokeilut alkoi 60-luvulla,kun sain Isän vanhan Philips putkiradion. Meille oli hankittu Luxorin matkaradio. Ensitöikseni otin koneiston pois laatikosta ja niin oli helpompi mittailla, pienellä volttimittarilla, joka oli sekin isän vanha. Philips oli hyvä harjoitusradio. Nyt harmittaa kun 70-luvulla se tuli annettua pois.

Komponetteja ei saanut silloin kuin TV/Radio korjaajilta. Ja usein ne oli kalliita. Silloin putkiradioita riitti kokeiluihin kun kaikki halusi Transistoriradion.

Varmaan ensimmäisen orastavan kipinän sain noin 4-vuotiaana kun vuonna 1957 hankittu Philipsin mv-töllö hajosi ja kotiin tuli huoltomies. Ällistelin tietenkin mitäs kummaa konehuoneesta löytyy ja sain huoltohemmolta vikaantuneen putken. Se piti tietenkin hajottaa jonkun ajan päästä.

Seuraava vaihe on ollut hajonneen Philips matkaradion tärvääminen. Se on selkeä muisto että putkien kiiluminen radion ja tv:n takalevyn reijityksestä on ollut yksi syy kiinnostuksen heräämiseen ja se outo palanen pölyn haju.

piti sen Philipsin töllön jälkeen hankittu ASA-Visio avata ja ihmetellä mitä se on syönyt. Vanhemmat oli tietenkin töissä tuolloin..  Varsinainen radiotouhu alkoi sedältäni saamalla Hornyphonilla vuodelta 1939(?) , siitä ei tullut kuin sanomista ja vanhemmat joululahjaksi antoivat Philipsin kokeilusarjan jossa komponentit asennettiin jousivirityksiin kiinni. Siitä se sitten lähti. Välillä oli totaalinen seisaus tinaushommissa kun oli muut jutut mielessä.

Pohjana tinaamiselle oli sittemmin Vallilan ammiksessa järjestetyt iltakurssit + AEL:n eri kurssit vuosien mittaan työnantajan piikkiin. nykyisin vapaa-ajan viettoa häiritsee puhelinpuolen ongelmat ja niiden ratkomista sekä kaikenkarvaisten laitteiden hankinta valtionlaitokselle.

Siirsin tänne kun aihetta on käsitelty jo ainakin parissa aikaisemmassa säikeessä. RJL



Tervehdys,

Tuli tässä aurinkoisena keskiviikkopäivänä jälleen muisteltua, mikä aikanaan innosti radioharrastuksen pariin. Oma radioharrastukseni keskittyy putkiradioiden keräilyyn ja huoltoon, ja homma sai ensikipinänsä lapsuusaikanani.

Isäni oli puukäsityön opettajana Päivölän kansanopistolla, jossa olin useasti menossa mukana apupoikana. Puutyöpajalla oli yläkerrassa huonekalujen entisöintihuone, jonka nurkassa nökötti vanha Saloran valmistama Maestro -putkiradio (805V -malli Maestro -merkillä). Laite kiehtoi heti ensi näkemältä, ja tästä kohtaamisesta alkoi putkiradioharrastus sekä nostalgian sävyttämä kiinnostus menneeseen aikaan muutenkin.

Mikä innosti teidät radioharrastuksen tai -työuran pariin?