Tervehdys kaikille. Olen ensikertaa rekisteröityneenä palstalla, mutta lukenut palstaa jo pitempään ja suurella mielenkiinnolla.

Tämä Saka- merkki on askarruttanut minua kauan, koska perheessämme oli 60-luvulla radio, joka oli muistikuvieni mukaan varmasti Saka-merkkinen. Aikaisemmin en ole löytänyt mitään tietoa tai edes mainintoja kyseisestä merkistä. Arvelinkin että kyseessä on ollut jonkin jakelukanavan oma merkki, joka nyt varmistui.

Muistikuvieni mukaan jo ennen tätä Timo_JR:n löytöä arvelin radion olleen Helvarin koneistolla, se oli verkkokäyttöinen ja varustettu sähködynaamisella kaiuttimella. Kotelo oli kaikilta sivuiltaan terävänurkkainen ja ilman mitään listoja asteikon ympärillä tai kaiuttimen edessä. Mitään muitakaan koristeita tai edes logoa ei ollut, merkki sevisi ainoastaan takakannesta. Kotelo oli sentään viilutettu, luultavasti mahonkiviilulla, mutta viimeistely oli karkeahko ja väri hyvin tumma. Asteikkolasi oli samalla tavalla toisessa laidassa koteloa ja kaiutinkangas toisessa laidassa suorakulmioina kuten tuossa edellä olevassa Sakassa, mutta ne näkyivät suoraan koteloon tehdyistä aukoista. Asteikkolasissa oli myös yksi aaltoalue vihreällä, toinen valkealla ja kolmas punaisella värillä painettu, en muista järjestystä. Sassis oli muistikuvani mukaan koko kotelon levyinen ja kolme säätönuppia tasajaolla kotelon leveydellä.

Radion karusta ulkomuodosta päättelisin sen olleen sota-ajan tuotteita, tekniikkakin oli sitä aikakautta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Edvin Laineen tuntemattomassa sotilaassa on hyvin samannäköinen radio kohtauksessa, jossa kuunnellaan uutisia puolijoukkueteltassa.

Täällä palstalla on eräällä kirjoittajalla maininta "katumustyöstä", ja kyllä, edelläolevasta aikamuodosta voitte päätellä että kaduttaa sen Sakankin kohtalo. Palstan luonteesta johtuen ehkä pieni historiikki radion viimevaiheiden ajankuvasta sallittaneen. Olisiko se tulkittava pieneksi puolustautumiseksikin kun olen juuri sitä pahinta ikäpolvea joka pisti putkiradioita päreiksi. Tai nuorille harrastajille selitykseksi. Itse onneksi talletinkin jotain.

Silloin kossikka- ikäisenä 60- 70- lukujen vaihteessa kun kiinnostus "hituvirta" alaan alkoi orastaa, oli vanhojen ja kolhojen putkiradioiden aikakausi juuri  ohi ja vanhoja radioita tarjottiin poisvietäväksi enemmän kuin kehtasi kotia kantaa, tai sinne mahtui. Niitä sitten tutkittiin ja purettiin, toki parempia korjattiinkin ja kuunneltiin. Mutta silloin ne olivat "romua" ihan niinkuin nyt on kaikki elektroniikka muutaman vuoden ikäisenä. Tuo Saka jäi meillä tarpeettomaksi, kun edesmennyt isäni vaihtoi muutaman tuhatta kilometriä ajetun autotalissa varastoidun Jawa 350:n työkaverinsa kanssa Telefunken Bajazzo TS matkaradioon. Jawan onnellinen omistaja ei tullut ostostaan koskaan noutamaan, ja loppujen lopuksi se pilkotiin laikalla senverran pieniksi palasiksi että se mahtui kulkemaan Anglian takakontissa kaatopaikalle. Siihen aikaan metallin kierrätystä ei oikein vielä tunnettu. Saman kohtalon koki täydessä ajokunnossa oleva IC Planeta 250, kaatopaikalle tehtiin useampi reissu. Nekin kelpaisi minulle tänäpäivänä kumpikin. Kaverin kanssa poljettiin niitä uskolla käyntiin autotalissa alle kouluikäisinä. Moottoripyörät ei silloin kelvanneet kenellekkään, piti olla auto, ihan sama oli putkiradioiden kanssa, niitä kukaan ei halunnut edes ilmaiseksi. Suuret ikäluokat muutti maalta kaupunkiin, oli pienemmät tilat ja suuri putkiradio ei mahtunut kuvioon.

Tuo Bajazzo on onneksi sentään vieläkin olemassa toimivana, jalopuukuorinen malli ja autotelineen kanssa, oli muuten siinä Angliassakin.