|
Hei, olen se HIFI-lehden toimituspäällikkönä noin vuosina 1978-1983 ja saman lehden päätoimittajana noin vuosina 1995-2003 työskennellyt Lauri Kotilainen. Asun nyt Teneriffan saarella, Afrikan rannikolla.
Tuottanen lievän pettymyksen, mutta en ole sama Lauri Kotilainen, joka korjasi ja myi Luxor-televisioita 1970-luvun alussa Espoon Kauklahdessa. Olimme vain samannimisiä.
Sama nimemme aiheutti muutamia hassujakin sekaannuksia. Asuin tuolloin vaimoni kanssa Vantaan Hiekkaharjussa.
Hupaisin hassu juttu oli se, kun olin noin vuonna 1970 vuokrannut HPY:ltä jatkuvalla nauhakasetilla varustetun puhelinvastaajan. Äänitin siihen viestin:"Tämä on Lauri ja Minna Kotilaisen automaattinen puhelinvastaaja. Emme juuri nyt ole tavattavissa, mutta ole hyvä ja kerro yhteystietosi merkkiäänen jälkeen, niin soitamme sinulle".
Eräänä aamuna puhelin soi aamuseitsemältä. Sängystä käsin änkesin vastaamaan. Hätääntynyt, äänestä päätellen vanhempi nainen miltei huusi puhelimeen: "Lauri ja Minna Kotilainen toivat sen korjatun Luxor-television eilen. Nyt se paukahti tuleen!"
No, hän oli kai soittanut numeroomme, koska se oli HPY:n luettelossa, ja kuullut puhelinvastaajan viestin. Kesti pitkään selittää, että vaikka luettelossa onkin numeromme samalla nimellä ja vielä samalla TV-mekaanikko-tittelillä, kyseessä ei ole sama henkilö.
Vähän myöhemmin Luottokunnasta soitettiin ja mainittiin, että "teillä on nyt isohko Visa-lasku täällä...". Samaan hengenvetoon soittaja sanoi, että "äänestä päätellen ette kuitenkaan ole sama Lauri Kotilainen". (Oli kai soittanut ennenkin, koska erotti äänen.) Hän tutki papereitaan ja totesi, että "ai niin, näyttää siltä, että kyseinen Kotilainen onkin muuttanut Australiaan".
Muutama kymmenen eri Kotilaiselle tarkoitettua puhelua tuli vielä, mutta ne loppuivat vähitellen.
Mutta olin minäkin aikanaan tutkinnot suorittanut radio-TV-mekaanikko, jollainen piti olla huoltoliikkeen toiminnasta vastaavana veitikkana.
Isomman osan nuoruuttani työskentelin kuitenkin elektroniikkateollisuudessa, kuten Posti- ja Telelaitoksen radiolaboratoriossa, (nyt Sonera) Vaisala Oy:ssä, Fiskars Elektroniikassa (nyk. Eaton Oy, Espoo), Salora Oy:ssä (Nyk. Nokia/Microsoft, Salo) ja ASA Radio Oy:ssä, sittemmin puolenkymmentä nimeä ennen konkurssia.
Uusi olo lehtimiehenä alkoi Elektroniikkauutisista syyskesällä 1977. Seurasi noin 15 kuukausipalkkaista tai siihen verrattavaa askaretta lehdissä, niistä vajaa kymmenen päätoimittajan tapaisissa askareissa.
Toistasataan eri aviisiin kirjoittelin perheen elatukseksi silloin tällöin ja profetoin seisaltani eri yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksissa ja muissa paikoissa viestinnästä ja sen sellaisesta paljolti 80-90-luvuilla niin jotta sylki lensi. Noin kahdeksan kirjaakin siitä touhotuksesta sikisi.
Nykyään olen jotenkin tuhertanut kolmen, harvakseen ilmestyvän, suomenkielisen lehden päätoimittajana. (Vaimon mielestä sekin on liikaa.) Vaan mihin etiopialainen leopardi pilkuistaan pääsee...
Harvemmin katselen näitä foorumeita. Minut tavoittaa parhaiten: lauri@kotilaiset.fi taikka lauri.kotilainen@turvallisuus.com tai +358 40 548 38 20 ja facebookistakin nimellä joskus
|