Ollessani Sähkötarkastuskeskuksessa toimessa tämä koe suoritettiin kellarissa sijaitsevassa betoniseinäisessa huoneessa.. Ovessa oli kyltti:"Imploosiokoehuone"

Hannu

1970-luvulla kodeissa ilmeisesti kävi vielä TV-korjaajia. Nykyään enää aniharvoin. Muistan ammattikoulun opettajani kertoman jutun, kun TV-korjaaja oli korjannut erään vanhemman naishenkilön televisiota. TV-korjaajan paha tapa pitää työkaluja TV:n päällä kostautui pahemman kerran. Jokin raskas työkalu tippui kuvaputken kaulalle, jonka seurauksena kaula katkesi. Tämä vanhempi naishenkilö oli tokaissut TV-korjaajalle: nyt se televisio suhisee jo - taitaa olla pian kunnossa. Valitettavasti televisio lähti TV-korjaamolle, jossa siihen vaihdettiin toimiva kuvaputki. Tietääkseni kuvaputken vaihtoa ei asiakkaalle koskaan paljastettu.

Tulipa mieleen nuo artikkelit Airamin suorittamista kuvaputkien korjauksista. Aloitusartikkeli on Radiokauppisalehdestä 4/74 ja lopetus 3/76 eli pari vuotta kestänyt.

-Jouko

Lisäyksenä vielä tuohon edelliseen että elettiin 1960-lukua...todella näyttävä Mini kaarsi pihaan,omakotitalossa kun asuttiin...sääli että kaiki senaikainen materiaali tuhoutunut Paavo Paimenesta ja monesta muustakin...säästin kaikkea mielenkiintoista ...mutta aikojen saatossa jonnekin materiaali kadonnut...tulipalo kymmenen vuotta sitten loputkin hävitti.
Jos vain kellään tietoa tuosta em.Kotilaisen Laurista..asui Kauklahdessa aikoinaan...olisi kiva kuulla hänen myöhemmistä vaiheistaan....
PSOhannu

Hei, olen se HIFI-lehden toimituspäällikkönä noin vuosina 1978-1983 ja saman lehden päätoimittajana noin vuosina 1995-2003 työskennellyt Lauri Kotilainen. Asun nyt Teneriffan saarella, Afrikan rannikolla.

Tuottanen lievän pettymyksen, mutta en ole sama Lauri Kotilainen, joka korjasi ja myi Luxor-televisioita 1970-luvun alussa Espoon Kauklahdessa. Olimme vain samannimisiä.

Sama nimemme aiheutti muutamia hassujakin sekaannuksia. Asuin tuolloin vaimoni kanssa Vantaan Hiekkaharjussa.

Hupaisin hassu juttu oli se, kun olin noin vuonna 1970 vuokrannut HPY:ltä jatkuvalla nauhakasetilla varustetun puhelinvastaajan. Äänitin siihen viestin:"Tämä on Lauri ja Minna Kotilaisen automaattinen puhelinvastaaja. Emme juuri nyt ole tavattavissa, mutta ole hyvä ja kerro yhteystietosi merkkiäänen jälkeen, niin soitamme sinulle".

Eräänä aamuna puhelin soi aamuseitsemältä. Sängystä käsin änkesin vastaamaan. Hätääntynyt, äänestä päätellen vanhempi nainen miltei huusi puhelimeen: "Lauri ja Minna Kotilainen toivat sen korjatun Luxor-television eilen. Nyt se paukahti tuleen!"

No, hän oli kai soittanut numeroomme, koska se oli HPY:n luettelossa, ja kuullut puhelinvastaajan viestin. Kesti pitkään selittää, että vaikka luettelossa onkin numeromme samalla nimellä ja vielä samalla TV-mekaanikko-tittelillä, kyseessä ei ole sama henkilö.

Vähän myöhemmin Luottokunnasta soitettiin ja mainittiin, että "teillä on nyt isohko Visa-lasku täällä...". Samaan hengenvetoon soittaja sanoi, että "äänestä päätellen ette kuitenkaan ole sama Lauri Kotilainen". (Oli kai soittanut ennenkin, koska erotti äänen.) Hän tutki papereitaan ja totesi, että "ai niin, näyttää siltä, että kyseinen Kotilainen onkin muuttanut Australiaan".

Muutama kymmenen eri Kotilaiselle tarkoitettua puhelua tuli vielä, mutta ne loppuivat vähitellen.

Mutta olin minäkin aikanaan tutkinnot suorittanut radio-TV-mekaanikko, jollainen piti olla huoltoliikkeen toiminnasta vastaavana veitikkana.

Isomman osan nuoruuttani työskentelin kuitenkin elektroniikkateollisuudessa, kuten Posti- ja Telelaitoksen radiolaboratoriossa, (nyt Sonera) Vaisala Oy:ssä, Fiskars Elektroniikassa (nyk. Eaton Oy, Espoo), Salora Oy:ssä (Nyk. Nokia/Microsoft, Salo) ja ASA Radio Oy:ssä, sittemmin puolenkymmentä nimeä ennen konkurssia.

Uusi olo lehtimiehenä alkoi Elektroniikkauutisista syyskesällä 1977. Seurasi noin 15 kuukausipalkkaista tai siihen verrattavaa askaretta lehdissä, niistä vajaa kymmenen päätoimittajan tapaisissa askareissa.

Toistasataan eri aviisiin kirjoittelin perheen elatukseksi silloin tällöin ja profetoin seisaltani eri yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksissa ja muissa paikoissa viestinnästä ja sen sellaisesta paljolti 80-90-luvuilla niin jotta sylki lensi.
Noin kahdeksan kirjaakin siitä touhotuksesta sikisi.

Nykyään olen jotenkin tuhertanut kolmen, harvakseen ilmestyvän, suomenkielisen lehden päätoimittajana. (Vaimon mielestä sekin on liikaa.) Vaan mihin etiopialainen leopardi pilkuistaan pääsee...

Harvemmin katselen näitä foorumeita.

Minut tavoittaa parhaiten:
lauri@kotilaiset.fi
taikka
lauri.kotilainen@turvallisuus.com
tai
+358 40 548 38 20
ja
facebookistakin nimellä joskus

Minä muistan Paavo Paimen Oy:n hyvin. Suositelin sitä appivanhemilleni joskun 1970-luvun alussa kun olin itse Saksassa töissä.

Appivanhempani lähtivät Helsinkiin TV:n kanssa korjaamaan sitä. Ilmeisesti korjaus onnistui saman päivän aikana ja appivanhempani lähtivät kotimatkalle.

Heidän käyttämänstään volkkarista meni vaihteisto rikki ja siinä toimi vain suurin vaihde tai ei olleenkaan. Kotiin oli kuitenkin päästävä. Liikennevaloissa piti kiihdyttää autoa hurjasti ja sitten kytkin päälle. Ei tahtonut tulla matkasta mitään. Lopulta he pääsivät moottoritielle ja matka jatkui hieman helpommin. 

No päästiin kotiin ja laitettiin telkkari päälle. Sehän toimi melkein viikon, sitten oli kuvaputki taas rikki.

Harmitti itseäni, että menin suosittemaan tätä liikettä.

Voinko kysyä onko joku saanut toimivan kuvaputken Paavo Paimen Oy:ltä?

Muistaakseni Helsingin Sanomissa oli kuva, jossa tuodaan kuvaputken aihoita lentokoneella USA:sta. Kuvassa oli teksti, jossa kerrottiin kuvaputkia (siis aihioita) tuotavan Paavo Paimen Oy:lle. En muista oliko kuva Helsingin Sanomissa vai olisiko ollut jossa elektroniikkalehdessa. Siinä kerrottiin, että kuvaputket piti käyttää kuukauden aikana, muuten ne vanheni. Hmm..

Se korjaus tehtiin siten, että kuvaputken kaula laitettiin poikki kaasulla ja siihen istutettiin uusi kuvaputkiaihio.
Sitten ilmat pois ja sulatettiin kuvaputken kannalla oleva imuputki kiinni.
Ei ollut varmaankaan monen minuutin homma.
 
Pekka Ritamäki

Hehhee, muistui aina sanavalmiin isäni usein toistama lause mieleen kun oli takaseinän aukaissut vaihdossa tulleesta tv:stä.

Isäni nimi oli myös Paavo.  "Jaahas, täällä on kaimapoika sisällä, ei muuta kun Sopaska eellä kivikkoon". Ja siellä kivikossa niitä oli putkia rikottuna läjäpäin. Kotelot meni uuninsytykkeiksi.