Tämä tuli mieleen kun appiukko oli Peerless miehiä ja minulla oli Tannoy ja tietenkin meillä oli värikkäitä keskusteluja HI-FIn olemuksesta, on minusta Peerless kaiuttimet aivan hyvät, ja 70-luvulla monet rakensi itse pöntöt, koska silloin sai paremman hinta-laatu suhteeseen kaiuttimiin.

Lainaus:

Liitekuvassa Asa 1060 radion etukankaassa oleva merkki.

Timo

resonanssi kirjoitti 08.04.2013 klo 01:31:55:


On kyllä totta, että HiFi-standardin vaatimukset eivät ole kovin tiukkoja. Ensinnä hifi-standardina DIN on menneen talven lumia. Nykyinen kansainvälinen standardi on IEC. Otetaan yksinkertainen esimerkki, johon valtaosa putkiradioista kompastuu. Lähtötehon tulee olla vähintään 10 W 0,5 %:n säröllä (THD ja IMD).

Äänenlaatua arvioitaessa mittauksia ja kuuntelua ei voi erottaa toisistaan. Esimerkiksi sävynsäädöillä on helposti löydettävissä asento, joka kuulostaa paremmalta kuin suora vaste. Putkiradioiden vaste mitoitettin yleisesti ns. stetson-käyrään, jossa sekä matalia että korkeita taajuuksia korostettiin. Tämän oli todettu miellyttävän korvaa. Tämän päivän stetson-käyrä on saavutettavissa hienovaraisemmin käyttämällä vastakytkemätöntä SE-vahvistinta ja kokoalueen kaiutinta. Lopputuloksena on laudness-efekti. Viimeisessä Radiot lehdessä oli Kauko Viitasen hyvä artikkeli HiFistä ja radioiden äänentoistosta.

Mitä kauemmin ja mitä enemmän on tullut ikää, sitä epävarmemmaksi olen tullut hyvästä äänesta. Kuuntelenko oikeasti hyvää ääntä vai hyvältä kuulostavia virheitä.

Pitää varmaan laittaa tekstinä että lausunto sisältää huumoria kun hymiö ei riitä, kyllä meistä kaikki tietää että HI-FI äänessä on monia standardeja, otetaampa esimerkki. Olin erään ammattimuusikko ystäväni kanssa Jazz konsertissa  vuosia sitten, koko esityksen ajan hän tökki minua olkapäähän ja kertoi kuka soitti milloinkin väärin ja minä vain yritin nauttia musiikista. Sama on kotona, silloin kun minusta äänentoisto tuntuu hyvältä, tyydyn siihen.

EDIT: Eikä putkiradioiden aikaan tainnut muita HI-FI normeja ollakkaan kun tuo DIN.

resonanssi kirjoitti 08.04.2013 klo 13:47:51:


Tänä päivänä on vain yksi kansainvälisesti hyväksytty HiFi-standardi, johon kansalliset standardit perustuvat. Esimerkiksi Suomessa SFS-standardit on saatu usein kansilehdellä IEC-standardista. 1950-luvulla ei tainnut olla edes DIN-standardia. Silloin oli Williamsonin ehdotus 0,1 %:n maksimisäröstä maksimitehoon saakka. Tämä oli tuolloin yleisesti hyväksytty speksi.

Pitkän työuran aikana on tullut tehtyä kaikenlaista. Toimin yli 20 vuotta Seskon audion (pitäen sisällä HiFi-standardit) standardoinnista vastaavassa komiteassa ja yli 10 vuotta sen puheenjohtajana. Toimin myös videon standardoinnista vastaavan komitean puheenjohtajana.

Lainaus:


Olen samaa mieltä. Korvia on kuitenkin liian helppo huijata ja siksi tarvitaan niitä mittauksia.

Edit
Myös eurooppalainen EN-standardi perustuu IEC-standardiin ja on saatu usein kansilehdellä.

Kuuntelunautinnossa varmaan osa on jotain siinä, että on laitteet vimosen päälle. Muistan, että ne omatekoiset aina soi parhaiten. Sama tunnelma on muissakin puuhissa. Sporttisella autolla ajaessa riittää tunne siitä, että tarvittaessa "kyllä lähtee."

Äänentoiston luonnollisuuus on hiukan suhteellista, kun rockkitaristi käyttää reipasta säröä tehokeinona. eikä sähköistä ääntä oikeastaan ole olemassa luonnossa.

Legendaaristen Hammond B3 vihkiytyneet harrastajat vaipuvat ekstaasiin, kun kuulevat sen oikean soundin. Uruissa kun kaiuttimen pyörityslaakeri vanhemmiten kuluu ja se antaa ääneenkin sen viimeisen silauksen.
Tämä laakerivika on ohjelmoituna nykyisissä uruissakin. Parhaat mainostavat, että ääni on melkein kuin Hammond.
Hammondin kehittäjä herra Hammond yritti 10 vuotta saada avainnusklikkiä pois koskettimen painamisesta. Nykyään se on ehdottomasti ääneen kuuluva lisämauste.

Mitä mikkiä ja mittalaitteita käytitte AMK akustiikkalabrassa kaiuttimien testaukseen ?