Nykyisin laitteita, kuten televisioita, digiboxeja, kotiteattereita, ostetaan paljon marketeista ja muista ns. yleiskaupoista. Taikka sitten nettikaupasta. Kotona laitteiden asennus jää ostajan tehtäväksi. Uusimmassa Tekniikan Maailmassa lukija kysyi, miksi ostamassaan taulutelkarissa ei ollut niin hyvä kuva, kuin TM:n testissä oli saatu. TM vastasi, että tehdasasetuksilla ei tule hyvää kuvaa, vaan asetukset tarvitsee muuttaa.

Laitteiden hinnat ovat edullisisia, kun vertaa palkkatasoon. Keskimääräinen kuukausipalkka ei tainnut riittää television ostoon 60-luvulla. Ehkä hintatasossa on syy, miksi myyjä ei tule laitetta virittämään asiakkaan kotiin. Taitaa myös olla, että myyjien tietokaan ei aina riitä. Uusia laitteita tulee sitä tahtia, että myyjätkään ei aina pysty kaikkia opiskelemaan.

Mutta, millaista palvelua ennen annettiin radion, television tai stereoiden ostajalle? Oman, muutaman vuoden radioliikkeessäolon aikana 60/70-lukujen vaihteessa laitteet vietiin asiakkaan kotiin, purettiin paketista, tavittessa asennettiin telkkarille antenni katolle ja annettiin käyttöopastus.

Kertokaapa palstalla, mitä kokemuksia teillä on kaupan edustajana tai asiakkaana "vanhalta" hyvältä ajalta? Uusimpiakin asioita olisi mukava kuulla.

Heikki M

Palkkani oli joskus nuorena asentajana 1974 noin 7 markkaa tunti eli kuukausipalkka bruttona noin 1200 mk ja käteen jäi vajaa tonni. Silloin väriTV:t maksoi noin 3000 mk. Kyllä silloin vielä kannatti korjata ja kaiketi myyntikatettakin oli senverran, että kannatti palvella hyvin. Nykyään taitaa saada aika monta TV:tä kuukausipalkalla, silloin meni kolmen kuukauden palkka yhteen.

-Jouko

mieite kirjoitti 19.02.2010 klo 12:18:36:


Samaa mieltä, ehdottomasti.  Ilmianna itsesi !


Hannu

Upea on liikkeesi, tuo olisi mun päiväuni.... ennen eläkepäiviä ja sen jälkeen. . Ovatko vanhat radiosi näyttelyesineitä vai voiko niistä neuvotella ostamismielessäkin, jos sinne joku forumilaisista eksyisi ? Näistä upeista liikkeistä sen verran lisää, että toissa torstaina tuli TV 1:ltä juttua pietarsaarelaisesta TV/radio/nostalgiafiilisliikkeestä n. klo 18.00 tienoilla. Mikähän tämä liike mahtoi olla ?. Voisi suunnitella kesälomareissua Veteli/Pietarsaari akselilla.

Hannu

Valitettavasti alkaa olla kohta katoavaa kansanperinnettä. Sekin radio-TV-kone myymälä ja huoltoliike, jossa poikasena olin töissä, lopetti taannoin yrittäjän jäädessä eläkkeelle, eikä jatkajaa ollut. Paikalle tuli kodinkoneliike, jossa ei enää huoltoa ole. Matkailukohteitahan nämä jäljellä olevat hienot liikkeet alkavat olla.

-Jouko

Tähän pitää vastata toisinpäin eli palvelu radio- ja TV-liikkeessä.

Helsingissä Kallion kaupunginosassa asukkat olivat radioliikkeen tsuppariaikanani 50-luvulla enimmäkseen työväenluokkaan kuuluvia.

Radion osto oli iso investointi kukkarolle. Liikkeeseen tulijat olivat tositarkoituksella liikkeellä eivätkä pelkästään tulleet norkoilemaan.
Koneet piti esitellä toimivina ja asiakas vertaili kriittisesti ominaisuuksia.
Silmäputken vihreällä hohteella taisi olla melkoinen psykologis-visuaalinen merkitys.

Alueen useat kauppiaat olivat keskenään tuttuja ja tiesivät toistensa varastotilanteen. Mikäli asiakas ilmaisi mieltymyksensä johonkin tiettyyn merkkiin tai tyyppiin, niin kauppias kyllä otti kaverikauppiaalta selvää tilanteesta ja tsuppari vain äkkiä asialle hekamaan lainaksi haluttua konetta.
Sitten TV-kauden tullessa ei tsuppari enää voinut roudata fillarin tarakalla niitä "näköradioita".
Alueen asukkaiden vaihtelevan sosiaalisen tilanteen takia kauppias sovitteli aina vähittäismaksueriä heidän tullessaan kertomaan maksuhuolistaan. Sovittelusta ei aiheuttut lisäkorkoja maksuihin, vaan radiokauppiasliiton vähittäismaksutaulukko päti entisellään.
Erityisesti yksinäisten ja sairastuneiden huolet huomioitiin hyvin joustavsti.
Myös sellaiset asiat, kuin asiakkaiden lasten pakolliset koulukirjojen hankinnat saatettiin ottaa huomioon maksusuunnitelmissa.

Kesällä pieni myymälä oli täynnä fillareita ja haihdutusperiaatteella toimivia jääkaappeja.
Tsupparille oli helpotus, kun kauppias hankki fillarin käsipumpun tilalle sellaisen autonpumpun.
Palveluun kuului renkaiden pumppaus.
Mopotkin tulivat sitten myyntilistoille.

Syksyllä repertuaari vaihtui radioihin, levysoittimiin ja pulsaattoripesukoneisiin, jne. Myös TV tuli myyntilistoille.
Iltaisin tsupparit tulivat myymälään panemaan töllöt päälle ikkunaan. Ulkopuolella oli melkoinen ihmismäärä tuijottamassa Tallinnan TV-lähetystä ja myöhemmin TESTV:n lähetystä.  Lähetyksen ääntä ei edes  ulos kuulunut.
Koneet olivat aluksi venäläisiä Temppejä ja itäsaksalaisia Dyrereitä ennen ASA, Philips, Fenno, Salora, Helvarin Celeston, Saba. Grundig jne. koneita.  

Palvelu oli todella henkilökohtaista ja asiakaslähtöistä. Koneita kuljetettiin asiakkaille sulkemisajan jälkeen pitkin iltaa sovittuina kellonaikoina.
Vanhat radiot ja fillarit otettiin vaihdossa.
Joskus 50-luvun lopussa tai 60-luvun alussa oli jokin iso urheilutapahtuma.
Vaihdossa tulleet radiot kasattiin varastosta toiveikkaasti esille ikkunaan. Kauppa kävi vilkkaasti ja asiakkaat ilmaisivat tyytyväisyytensä saadessaan halpoja toimivia radioita kisojen kuuntelua varten.

Kertomani kauppias myi menestyksellisesti jääkaappeja. Electrolux lopetti UPO:n valmistamien  kaappien myynnin ja Hedo tarjosi koko jäljelläolevaa varastoaan hyvälle yhteistyökumppanilleen. Kaappien hinta muodostui ostajille edulliseksi ja ostajat olivat tyytyväisiä.
Asiakasta kehotettiin aina ennen käyttöönottoa pesemään kaapin sisusta.
Kerran eräs yksinäinen naisostaja kysyi minulta (kaapin tuojalta), että miten se sitten oikein pitää puhdistaa.  Siinäpä sitten kokemattomuuttani jouduin näyttämään tuolle naisihmiselle sisustan puhdistuksen.

Useat vanhukset käyttivät vielä 50-60- luvulla ASA:n kookkaita kulmikkaita puukoteloisia matkaradioita. Paristot riittivät useiden jumalanpalvelusten kuuntelemiseen, mutta paristojen ehdyttyä niitä piti mennä vaihtamaan heidän kotiinsa.  Eräänä tällaisena asiakkaana oli eläkkeellä oleva iäkäs ruotsinkielen opettajani. Kun radio taas alkoi soida, täytyi aina jäädä juomaan mehua ja syömään pullaa tai piparia. Se oli sitä sosiaalista kanssakäymistä.

Eräs tärkeä palvelu oli radioiden korjaus. Vaikka kyseinen kauppias ei voinut itse korjata koneita, ei asiakasta juoksutettu toisaalle radio kainalossaa. Työ otettiin vastaan ja korjautettiin joko lähellä olleella "Santulla" tai takuutapauksessa koneet roudattiin merkkikorjaamoon.
Usein korjattu kone kuljetettiin työn jälkeen suoraan omistajalleen.

Koskaan ei mistään kuljetuksista otettu erillistä maksua. Kuljetukset kuuluivat aina palveluun.
Joskus tsuppari sai kyllä asiakkaalta hieman taskurahaa.
Niillä markoilla pystyi sitten hankkimaan osia omiin radionrakenteluihin.

nyt ei ne kaupat ....
                   nyt ei ne kaupat enää ...

(sävel kaksi vanhaa tukkijätkää)

paitsi jotkut yksityiset työstään nauttivat

Ennen "vanhaan hyvään aikaan" ammattikoulussa oli radio- ja TV-asentajalinjat. Missäs nyt koulutetaan huoltoihin tulevat henkilöt?

Heikki M

Taitaa olla "katoavaa kansanperinnettä" laitteiden korjaustaito. Helposti korjattavienkin vikojen vuoksi laitteita heitetään pois. Ja uutta laitetta vaan kehiin.

Heikki M