Radiohistoriallinen muistipaikka

Tänne kerätään radiohistoriaan liittyviä muisteluita ja kertomuksia. Kaikki lyhyetkin kertomukset, kaskut tai muut tarinat ovat tervetulleita joten lähettäkää niitä rohkeasti. Kirjoittaa voit nimimerkillä tai omalla nimellä.

Kirjoitukset tullaan tallettamaan SRHS:n arkistoon ja seura saa niihin käyttö ja julkaisuoikeuden (mm. Radiotlehti sekä SRHS:n Internetsivut). Myös kuvia ja äänitteitä voi lähettää em. ehdoin. Lähettämällä kirjoituksen tms. julkaistavaksi suostut em. julkaisuehtoihin. Aineiston lähettäjä vastaa, että hänellä on aineistoon oikeudet jotka hän voi luovuttaa SRHS:lle.

Kirjoituksen voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: . Myös postin kautta voi lähettää, ks. yhteystiedot.

Philips BSF552A vastaanottimen surullinen tarina ja uuden alku

Syksyllä 1956 aloitin koulunkäyntini. Samoihin aikoihin isäni yllätti meidät tuomalla kotiin uuden radion vanhan ULAttoman aparaatin tilalle. Uudesta radiosta ULA-alue tietysti löytyi, lisäksi tuli hieno alaspäin avautuvalla ovella varustettu levysoitinkaappi, joka oli varustettu 3-nopeuksisella Cosmos-gramofonilla. Alkuun sillä soiteltiin divarista hankittuja savikiekkoja, mutta varsin pian 17-vuotias isosiskoni varustautui Elviksen ja Paul Ankan ym. sen ajan supertähtien singleillä, olipa joukossa EP- ja LP-levyjäkin. Isäni hankki jostain radion levysoitinliitäntään sopivan kidemikrofonin ja teki sen avulla mm. jäynän kylään kutsutulle pomolleen "uutislähetyksen" merkeissä. Uutisstudio sijaitsi keittokomerossa, josta oli vedetty pitkä johto olohuoneessa olevaan radioon. Täydestä meni, tulihan tieto sentään uudenkarheasta radiosta!

Muutettuamme Rööperistä Helsingin keskeisimmälle paikalle Aleksin ja Mikonkadun kulmaan (kotipihani oli nykyinen Mummotunneli), radio avasi aivan uusia ulottuvuuksia kun siihen kytkettiin pitkähkö lanka-antenni. Sillä kuunneltiin mm. radioamatöörien joulutervehdyksiä. Ilmeisesti kyseessä oli 40 metrin ra-alue, muille sen viritysalue ei riittänyt. Paljon ulkomaan asemia sieltä kuitenkin saatiin kaiveltua. Isäni kuoltua syksyllä 1958 radio oli vielä hyvässä kunnossa. Muutaman vuoden kuluessa siihen kuitenkin tuli vikoja, mm. asteikkonaru katkesi, voimakkuuspotikka alkoi pätkiä jne. Noin 10-vuotiaana en sen päälle niin paljon ymmärtänyt, että olisin sitä alkanut sorkkia. Kuten siihen aikaan tavallista oli, kävi radiota tinailemassa joku tuttava, joka kuulemma oli ammattimies. Minkä alan, se ei minulle selvinnyt, mutta iso kuuma kolvi sillä kyllä oli. Radio kuitenkin saatiin soimaan ja asia oli siltä osin taas kunnossa.

1960-luvun alkupuolella kun asuin äitini kanssa Kruununhaassa, radio alkoi kuitenkin nikotella. Olisin ollut valmis sitä tutkimaan, mutta äitini oli sitä mieltä, että ei käy. Ehkä onneksi. Isoäitini sattui tuntemaan Philipsin huoltopäällikön Onni Leinon, joka asui Museokadulla Helsingissä. Sovittiin, että hän toimittaa radion korjaukseen, mutta se piti ensin toimittaa hänen kotiosoitteeseensa. Siispä otin melkein itseni kokoisen radion kainaloon ja raahauduin sen kanssa ratikkapysäkille, joka ei ollut ihan lähellä. Kolhuitta sain sen kuitenkin perille ja tämän korjauksen jälkeen radionkuuntelu pääsi jatkumaan. Aikaisempien remonttien laadusta kuitenkin huomautettiin. Asuessamme sitten taas uudessa osoitteessa Kalliossa, alkoi radiossa ilmetä jälleen ongelmia. Tuttavamme, joka oli töissä Teratella, totesi, että ei kannata moista enää korjata. Vaikka radiolla oli ikää alle 10 vuotta! Joka tapauksessa hän eräänä päivänä tuli mukanaan uusi Philips ULA Ilona matkaradio. Hienon putkiradion ura päättyi silloin siihen. Se palveli vielä sisuskalut poistettuna kissan talona jonkin aikaa. Levysoittimestakin oli siinä vaiheessa enää kaappi jäljellä.

Uutta matkaradiota kuunnellessa vanhaa putkilaitetta ei kukaan osannut isommin kaivata. Myöhemmin tosin sain jostain viallisen Salora Sevillan, jonka jo sain omin voimin korjattua kuntoon. Jäljellä olevaan kaappiin löysin Philips-merkkisen levysoittimenkin. Sevillasta puuttui näköviritysputki, joten kairasin kaikulevyyn reiän EM80-putkelle, sen kehyskin kun oli jäänyt talteen vanhasta Philipsistä. Nyt se muistutti entisestä, mutta oli kuitenkin vain korvike. Keväällä 2021 huomasin Tori.fi sivustolla olevan myytävänä varsin siistin näköinen BSF552A. Silloin heräsi kaipuu lähes 60 vuoden takaa ja otin myyjään yhteyttä. Koska radio ei ollut toimintakunnossa, sain hinnan tingittyä sopivaksi ja kävin noutamassa sen Töölöstä. Asteikkonarut olivat poikki, suotoelko oli joskus vaihdettu, mutta oli taas elähtänyt. EM80 oli hyvin himmeä, muutama komponentti oli korvattu väärän arvoisilla ja EZ80 tasuriputken pidin oli korvattu uudella. Philipsin huoltomyymälästä vuosia aiemmin hankittua asteikkonarua minulta löytyi jemmasta ja vaijeriosuuden korvasin korutarvikekaupasta hankitulla muovipintaisella teräsvaijerilla, Pääteputken hilakonkka vuoti hieman, joten vaihdoin sen vastaavaan rullakonkkaan. Kun vielä väärän arvoiset vastukset oli vaihdettu osaluettelon mukaisiin, suotoelko vaihdettu (siihenkin löytyi alkuperäisillä kiinnityskorvakkeilla varustettu pönttöelko) ja EM80 korvattu uudella, radio oli taas uutta vastaavassa kunnossa. Miniwatt nos-putki löytyi Johannes Roineen ehtymättömästä putkivarastosta. EBF80 ympäriltä puuttuvan peltisuojuksen tein itse läkkipellistä taivuttamalla harjanvarren ja letkuklemmareiden avulla. Sitä ei alkuperäisestä erota.

Radio on nyt säätämöni hyllyllä ylimpänä suojaerotusmuuntajan takana, alkuperäinen 0-luokan pistoke ei asunnon schuko-rasioihin sopisikaan. Lähes päivittäin olen siitä kuunnellut uutisia ym. En kuitenkaan urheilua! Kuuluupa usein unkarilainen 540kHz taajuudella oleva Kossuthin asemakin radion omalla ferriittiantennilla. Käsittämättömän hyvää tuuria on potikoiden lähes rahinaton toiminta. Ne ovat molemmat sen verran erikoisia, että niitä ei enää löydy mistään. Levysoitinkaappia en kuitenkaan tuon seuraksi aio hankkia. Huushollista löytyy vinyylin vingutusta varten Pioneerin 80-luvun levysoitin ja viritinvahvistin. Myös levyjä on kirjahyllyn (outo reliikki nykypäivänä!) alatasolla aikamoinen määrä. En vain muista milloin niitä on viimeksi kuunneltu.

Raimo Sjöberg, OH2AUS
24.8.2024

TaskuLähetys - Lähempänä ihmistä podcast kanavan nimitys tulee ajallisesti 70-lukukulaisesta maailmasta. Radiokanavia kansallisesti oli tuolloin kaksi ULA-alueella. Toisen kanavan lopetettua iltapäivällä saatoi iltaisin kuunnella mm. Radio Luxembourgia keskipitkiltä aalloilta. Asema lähetti sen ajan nuorison mieleen sopivaa musiikkia. Ilmoilla oli myös muitakin ei niin laillisia lähettimiä, jotka tarjosivat omanlaista mukavuuttaan kuunneltavaksi keskipitkillä ja lyhyillä aaltoalueilla. Tekniikan edetessä vastaanotin ei ollut enään pöydällä äännähtelevä laatikko vaan radiovastaanotin saattoi olla taskussa mukana.

Nyttemmin ohjelmaa voi tehdä taskussa kulkevilla välineillä taskussa kulkeviin välineisiin. Siitäpä sitten nimitys TaskuLähetys - sieltä sinne missä milloinkin ollaan. Puheohjelmaa ymmärrettävästi elämän asioista pääasiallisesti suomenkielellä kansainvälisyys muistaen.

Saa käydän kuuntelemassa ja kommentoimassa. Osallistuakin saa.

TaskuLähetys
https://taskulahetys.fi
info@taskulahetys.fi

Teme Salminen
28.2.2021

Joskus 70-luvulla nikkaroin tulitikkuaskiin pikkuruisen radiolähettimen.
Virike taisi tulla jostain Tekniikan Maailman artikkelista. Eipä sattunut olemaan jutussa mainittuja komponetteja, mutta sovelsin mitä romulaatikoista löysin.

Tulihan siitä melko laajakaistainen viritys, ei ollut kovin tarkkaa vastaanottimen viritys... Ilon aihe se kuitenkin oli, kun nauhurista tuleva musiikki kuului maalaistalon joka huoneessa!

Seppo Rajalin
14.1.2019

Noin vuonna 1967, rakensin enoni innostamana saippuakoteloon kidekoneen. Siinä oli muistaakseni kidediodi, pertinax -putkelle käämitty kela, säätökonkka ja pietsokuuloke. Osat ostin Radio-Mikrosta Yrjönkadulta Helsingistä.

Rauski
25.3.2017

Ensimmäinen kosketukseni radioon tapahtui joskus 4- 5-vuotiaana. Kotonani oli hyllyssä radio liekö ollut joku Pikku-Hitlerin tapainen. Muistan vain että musta se oli. Joskus siivotessaan äiti otti sen hyllyltä pois ja pääsin kurkistelemman takaseinän aukoista sisälle. Niin kiehtova maailma sieltä näkyi, että se ei päästänyt otteestaan. Ajanmyötä tästä syntyi ensin harrastus ja sitten ammatti. Näin eläkepäivinäkin harrastetta jatkaessa muistan edelleen elävästi tuon hetken.

Timo Reinikainen OH2EO

Jo alle kouluikäisenä sain tutustua putkiradioihin hyvinkin syvällisesti. Isäni nimittäin oli autonkuljettaja ja kuljetti toisinaan roskakuormia Pasilan kaatopaikalle. Noista kuormista löytyi usein vanhoja radioita, joita hän toimitti minulle leikkikaluiksi. Putket tosin poistettuina, turvallisuussyistä. Näiden radioiden kohtalo oli karu, purin ne yleensä yhtä pieniin osiin kuin käsiini joutuneet rikkinäiset herätyskellotkin. Työkaluina oli pääasiassa vasara ja hohtimet. Voin vain arvailla millaisia aarteita tulin silloin tuhonneeksi.

Radioharrastukseni alkoi ollessani 8-vuotias, silloin isosiskoni kustansi ensimmäisen kesätyöpaikan palkastaan minulle kidekoneen osat. Ainakin melkein, kuulokkeet olivat silloin liian arvokkaita. Kun sitten olin saanut kidekoneeni kasatuksi lasiputkidetektoreineen, oli kova hinku päästä sitä kokeilemaan. Apu löytyi paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä, josta löytyi kunnon suuriohmiset sankakuulokkeet taloudelliseen tilanteeseeni sopivaan hintaan.

Joitakin huolimattomuusvirheitä korjattuani alkoi kidekoneesta suureksi riemukseni kuulua ainakin Helsingin kaksi keskiaaltoasemaa sen aikaisista kolmesta. Antenni ei ollut kerrostalon vesiränniä kummempi ja maajohtona toimi lämpöpatteri. Jälkeenpäin tajusin, että tuo vesirännikin oli yläpäästään kattopellin kautta maissa. Ehkä se toimikin luuppiantennina?

Pari vuotta myöhemmin rakentelin putkivastaanottimia kaupungin ylläpitämässä koululaisten radiokerhossa. Siellä oli mukavasti lahjoituksina saatuja ylijäämäkomponenttejakin saatavana, enimmäkseen melko vanhaa vuosikertaa. Ensimmäisen 1-putkisen radioni tein KF3 pentodilla, anodiparisto löytyi siihen aikaan vielä kaupan hyllystä. Sen jälkeen kyhäsin 2-putkisen suoran D90-sarjan miniatyyriputkilla, sitten siirryinkin transistoreihin.

Transistorit olivat 1960-luvun alkupuolella hyvinkin arvokkaita, siksi vaivalla hankittuja kahta OC44:sta kierrätettiin laitteesta toiseen. Loppusijoituskohde niille oli AM-lähetin, joka toimi taajuudella 13,56MHz. Taajuuden valinnan saneli kide, joka oli peräisin helsinkiläisen TV-tehtaan lahjoituserästä kerholle. Kideoskillaattorin perässä oli vahvistinaste ja modulaattori, modulaatiomuuntaja oli vanhasta puhelimesta saatu kuten myös hiilimikrofoni. Pakkohan lähetintä oli päästä kokeilemaan, vaikka sen käyttöön ei mitään lupia ollutkaan. Kaverilla sattui olemaan matkaradio, josta löytyi sopiva lyhytaaltoalue. Signaali saatiinkin siitä kuuluviin melkein näköetäisyyden ulkopuolelle kun lähettimen antennina oli muutaman metrin langanpätkä.

Muutaman pienen FM-lähettimenkin rakensin, niissä oli yleensä pelkkä oskillaattoritransistori, jota moduloitiin audiosignaalilla. Ohjelmalähteenä toimi joskus levysoitin, spiikkejä varten myös mikrofoni. Niiden kehitys huipentui kuulokojeen osista tehtyyn parin sokeripalan kokoiseen "luderadioon".

Tuohon aikaan radiolupia kytättiin tehokkaasti, tarkastajat kiertelivät mm. uimarannoilla matkaradiolupia tivaamassa. Emme onneksi jääneet kiinni ja nyt rikos on jo vanhentunut. Radioamatööritutkinnon suoritin 1960-luvun loppupuolella, sen jälkeen ei ole tarvinnut harrastaa piratismia. Vaikka tuossa ensimmäisessä lähettimessäni oli input-tehoa korkeintaan 50mW, sekin oli silti täysin lainvastainen.

Kaiholla muistelen noita aikoja, intoa rakenteluun oli rajattomasti, mutta rahaa käytössä niukasti. Nykyäänkään en rahoissani ryve, mutta komponentteja on kuitenkin tarjolla murto-osalla harrastukseni alkuaikojen hinnoista. Into rakenteluun vain on käynyt vähiin, johtuneeko sitten lähes 50-vuotisesta työurastani radiolaitteiden parissa, tästä parikymmentä vuotta yrittäjänä. Vanhoja laitteita tulee silti jonkin verran kunnostettua, komponenttien saanti niihin on vain nyt paljon hankalampaa kuin silloin ennen vanhaan.

Raimo Sjöberg, OH2AUS

Nord-Mende Spectra Futura M-radion 49 m:n LA-alue oli muutettavissa 19 - 60 metrin alueeksi. Levityskondensaattori irti ja hyppylanka tilalle. Toimii. Piirien tasakäynnistä ei ole tarkemmin tietoa, mutta asemia kuuluu hyvin. Tapahtuma-aika 1990-luvun lopulla. Koneen alueenvaihtokytkimillä on kokemuksen mukaan tapana hapettua ja jonkinlainen puhdistus-spray todennäköisesti auttaa. Nyttemmin on tullut keräiltyä laitteita. Kokoelmassa on mm. Hallicrafters AM-SW....iso putkimatkaradio ja Hallicraftersin liikennevastaanotin ja Lafayette HA-sarjan transistoroitu LA-vastaanotin ym. ja tavallisia putkivastaanottimia levysoittimella varustettuina ja ilman, esim. Philips BiAmplifier-kaappi-radio-gramofoni ja Telefunkenin koneita E - ja U - sarjan putkilla varustettuina. Harrastelun alkuna oli kidekone ja myöhemmin kaksitransistorinen kone Lahden pitkille aalloille. Pientaajuusvahvistimena toimi Luxorin levysoittimen pientaajuus-piiri.

Markku Manner