Minulla on kuvia neljästä 520A radiosta, sarjanumerot ovat väliltä 38858-39794. Valmistusmääriä on vaikea arvioida, koska samalla kojeistolla tehtiin samassa tehtaassa myös Fenno-radiot. Vastaava Fenno on Seura 52, F224V.

Philips BSF520 on hyväksytty Sähkötarkastuslaitoksessa kesällä 1952.

Liitteenä on sivu olympiavuoden Philips "Eturivin paikka" esitteestä. Sen kuvauksessa äänenvärin säätimestä on vähän kummallinen kohta.

Kauko Viitanen

Käsittääkseni ei mitään eroa, esitteissä ja lehti-ilmoituksissa Philips käytti yleensä lyhempää muotoa tyyppiä 520A jne.

Toinen asia on sitten, että joitakin Philips malleja tuotiin ulkomailta pieni erä ennen suomalaisen mallin valmistuksen käynnistymistä. Näiden tyyppikilvessä on jokin muun valmistusmaan koodi, esim. BX.

Kauko Viitanen

Pitäisi varmaan lähettää tietoja RMorg:lle että radion tyypi on BSF520A, koska tällä hakusanalla ei löydy mitään. Timon Radiosivulla on myös pelkkä 520A ja sekin voitaisi ehkä korjata.

LGL

Tuo Fennon kaavio näyttäisi äkkikahtomalta olevan se oikea. Pitää vielä tarkistaa jahka alan tutkimaan tarkemmin radiota ja kaavioita.

Tuossa hollannin philips BX520 A kaaviossa on Fennoon poiketen bassokytkin takaisinkytkennässä sk-basso.

Numero rungossa tarkoittaa radion AM-välitaajuutta (468 kHz).

Vuonna 1948 Kööpenhaminassa pidetyn radioasemien taajuksia käsitelleen kokouksen päätökset tulivat voimaan v. 1950. Pian havaittiin, että välitaajuudesta riippuva harhatoisto aiheutti vihellystä monissa radioissa siuomalaista asemaa kuunneltaessa. Radioinsinööriseuran toimesta tutkittiin mikä olisi Suomessa edullisin välitaajuus mahdollisimman häiriöttömän radiokuuntelun saavuttamiseksi. Raportti tutkimuksesta on julkaistu Radio lehdessä 3/1951. Siinä suositellaan välitaajuutta 468 kHz, koska se oli lähinnä teoreettisesti edullisinta taajuutta ja oli Euroopassa aika yleisesti käytössä.

Kuuluvuus ja häiriöongelmat ratkesivat 1950-luvun kuluessa, kun ULA-lähettimien kantama peitti suurimman osan Suomesta ja ULA-vastaanottimet tulivat yleisiksi.

Kauko Viitanen

Eipä mikrokelat lyhyine liitosväleineenkään oikein aukea teknisessä mielessä. Mutta toki nykyajan mainonta on samanlaista tuubaa vieläkin, vai pitäisikö todeta, että jo silloin osattiin?

Maja kirjoitti 15.07.2023 klo 00:49:55:


Kestodynaaminen on kyllä oikea tekninen termi erotuksena sähködynaamisesta kaiuttimesta. Kestodynaamisessa kaiuttimessa on kiinteä kestomagneetti kun taas sähködynaamisessa magneetti tehdään sähkövirran avulla. Sähködynaamisen kaiuttimen magnetointikäämiä käytettiin kuristimena anodijännitteen tasasuuntauksen jälkeisessä suodattimessa. En tiedä oliko sähködynaamisella kaiuttimella joitakin yleisesti tunnettuja heikkouksia ja kestodynaamisella vastaavasti vahvuuksia että sitä kannatti korostaa ilmoittelussa.

Mielenkiintoista, mitkä sanat missäkin yhteydessä jäävät puhuttuun (ja kirjoitettuunkin) kieleen elämään ja mistä syystä.

"Hehkuttaminen" radion äänenvoimakkuuden säätöä kuvaamassa oli ainakin 1960-luvulla vielä ihan yleisessä käytössä. Muistan vanhempieni käyttäneen sitä, vaikka meidänkin radiossamme oli vakiojännitteellä hehkutetut putket.

Toisaalta hehkuttamisella edelleenkin kuvataan esimerkiksi puheessa jonkin asian erityistä korostamista erilaisin retorisin keinoin.

"Kestodynamisesta" kaiuttimesta käytettiin vanhoissa radiomainoksissa usein myös termiä "permanenttidynaaminen", mikä siis tarkoittaa asiallisesti ihan samaa.
Permanentti taas yleisessä kielenkäytössä viittasi ja viittaa hiusten kestokiharoihin.

Sähködynaamisella kaiuttimella tai oikeastaan sähködynaamisella kovapuhujalla varustettu radio löytyi lähempää kuin odotin

http://salora.name/tausta/l%E4hteet/tl_1935-1936/N&K_hinnasto_1935-1936.htm

sivut 3 ja 4.

Kannattaa pitää mielessä että puhutaan jotakuinkin 90:n vuoden takaisesta tekniikasta ja nuoresta alasta. Radiot olivat suoria vastaanottimia joilla saattoi tapahtua takaisinkytkentää myös anodijännitteen kautta. Luultavast anodiparisto-silloituskondensaattori syntyi olemassa olevasta tarpeesta. Anodiparistot olivat kalliita ja niitä haluttiin käyttää mahdollisimman kaua kuten kohdassa 5 vihjataan. Anodipariston elinkaaren loppuvaiheessa sen sisävastus kasvoi mahdollistaen erilaiset takaisinkytkentäilmiöt ja rajoittaen paristosta saatavaa virtaa. Näistä vanhoista ilmoituksista/mainoksista ja tuoteluetteloista on luettavissa rivien välistä käytetyistä tekniikoista. Ilmoitussarjoista olisi luultavasti luettavissa myös eri tekniikoitten elinkaari. Vielä silloituskondensaattorista, olettaisin että jostakin ulkolaisesta lehdestä olisi luettavissa artikkeli kyseisestä kondensaattorista ja sieltä Nordell & Koskinen on napannut sen tuotevalikoimaansa.

Ja tulihan siitä soiva oiva peli.

Pääelkot sökö, ja vastus siinä välissä. Mustia konkkia uusin 10, joista arvot muuttuneet reippaasti ja yksi oikosessa.
EL84 pääteputki piti uusia, muuten putket siedettävässä kunnossa.

Fennon kaavio piti paikkansa. Ainoastaan R18 vastus oli asennettu tehtalla 100k suuruisena. Annoin se olla paikallaan.

Tässä muutama kuva huoltopenkistä.

Kytkimet näissä pitää usein avata ja puhdistaa.
Potikat sain suihkuttamallla PRF 7-78 aineella puhtaaksi.

Ja altapäin kunnostettuna.

Tulovirran jännitteen vaihtokytkin.

Hyvä huomio, kiitos.  Tarkistin radiosta ja C19 toinen pää on vain maissa, eli näkyy olevan piirrosvirhe kaaviossa. Korjailen senkin jahka laittelen tulojännitekytkimen.

Tuosta Rinnemaan "korjauksesta" voidaan sanoa että nyt KA ei toimi koska S13/S14 vaatii maadoitus. Jos olen ymmärtänyt oikein, Fenno F224V:ssä ei ole LA:n bandi-levitys mutta F234A:ssa on, nk Philips BSF520:ssä. En tiedä onko tässä mitään merkitystä?

LGL

KA kyllä toimi.

Tarkastin että c 19 oli toinen pää maissa ja toinen pää tuossa r3 alapäässä, en hoksannut katella noita muita osia, mutta kahtelen jossain välissä uudestaan tarkemmin että mistä se r3+konkka ja kela saapi miinuksen tai miten ne on kytketty.