En käyttänyt sanaa entisöinti, mutta kysynkin että mitä tällaiselle Helvar Kukkopillille kannattaa tehdä? Valitettavasti maalipinta on etenkin 3 sivulla niin huonoa että se on lähes kokonaan rapissut pois. Tarkoittaa yleensä sitä että kukkopilliä on joskus säilytetty kosteassa niin että puuvaneri on päässyt turpoamaan ja myöhemmin taas kuivumaan  - ehkä ollut jopa pakkaselle alttiina samalla (ulkovarastossa?).

Kysymys kuuluukin että onko parempi kunnostaa kukkopilli parempaan maaliin vaiko olla tekemättä mitään? Itse näen tässä kaksi näkökulmaa. Toinen on se että jos joku vanhempi tavara menee liian huonoon kuntoon (niin että monelle näyttäisi jo aivan romulta) niin onko sen todennäköisyys säilyä tulevina vuosina parempi jos sitä ehostaa? Vai onko niin että välittömästi kun lähtee uudistamaan niin historiallinen arvo menee nollaan? Tällä hetkellä nuo kyljet on niin huonossa hapessa että ne rapisee jo kosketuksesta.

Tämä lienee mielipidekysymys loppupelissä, mutta haluan tietää mitä kokeneemmat tekijät ovat mieltä ja mikä on osoittautunut hyväksi käytännöksi? Millä tavoin säilyttää historiallinen esine mahdollisimman pitkään tulevaisuuteen. Tuollaisen jos saa käyttökuntoon niin sitten sillä voi ehkä tehdä jotain perinneradiopäivinä tms, joka lisäisi ehkä sen säilytysarvoa yleensäkin. Tosin taajuusalue ei taida osua enää edes amatööriradiobandeille...

Tässä kuvia https://1drv.ms/f/s!AjO2rtP_7rUWgutKmBVxFuyVb50EqQ

Hei.

Tämä on kyllä aina hankala kysymys jonka kanssa minäkin olen paininut ja täältä kysellyt suuntia noiden siviili vastaanottimien puolella.
Olen tullut siihen tulokseen että kun on saanut estettyä vanhan laitteen päätymisen kaatopaikalle tai kierrätyspisteeseen niin on jo  voitolla.Itse kun olen "romuromantikko" niin ajanpatina(hankala määrittää) on se mitä ei saa rahallakaan.Jos maalit rapisee lattialle ja esineen olemus vain huononee varovaisellakin säilytyksellä eikä rapistumista voi pysäyttää niin se ei mielestäni ole enää patinaa vaan silloin ehkä puntaroisin että enää ei taida olla kuin suunta ylöspäin.Jos esinettä meinaa käyttää niin sitten kunnostus ensin niin että sen tunnistaa vielä alkuperäiseksi ja minimaalisella modifioinnilla.Rajan veto on kyllä hankalaa mutta omistaja tekee mitä omistaja haluaa tehdä .Jos pinnat tai koko laitteen laittaa uusiksi niin tekisin tarkan dokumentoinnin lähtötilanteesta tuleville sukupolville jotka tod.näk myös pohtii vielä joskus samaa kysymystä .
Ei liity asiaan mitenkään muuten kuin laitteen ylläpitämisen osalta mutta itse ajelen kesät 1950 vuoden Pontiacilla jossa tekniikka ja maalipinta on vuodelta 1950.On kuhmuja ja ruostetta puskureissa ja maalikin hilseilee mutta olen sinnikkäästi pitänyt kiinni siitä mitä on jäljellä.Joidenkin mielestä se on vain saastuttava romu.Minun mielestä se on hieno,69 vuotta vanha auto joka saa luvan kanssa näyttää 69 vuotta vanhalta autolta .

OH5YW kirjoitti 29.05.2019 klo 08:37:47:


Ymmärrän tuonkin kannan. Toisaalta mietin että näiden laitteiden nykyinen kunto ei ole se kunto jossa ne oli kun esim sota päättyi. Vaan sen jälkeen nämä ovat valitettavasti altistuneet ympäristökokeelle (jolle niiden ei olisi pitänyt altistua), jonka tuloksia nyt saamme tarkastella. Ja minua vähän harmittaa se että nyt nämä historiaalliset esineet ovat toimineet 'tahtomattaan' laboratoriokappaleina todentamassa mitä kymmenet vuoden ulkoiset olosuhteet ja huono pito tekevät tavaralle. Sillä ei siis ole mitään tekemistä esineen varsinaisen (käyttö)historian kanssa tai sen kanssa mikä tuote oli kun sitä historiallisessa kontekstissa käytettiin. Eikä mielestäni voida enää puhua edes 'ajan patinasta' romantisoidusti vaan kysymyksessä on 'heitteillejätön tulokset', jotka saattaisi olla syytä korjata Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, ja täytyy sanoa että itse arvostan esim autoissa entisöityjä versioita, jotka ovat viety siihen kuntoon kun ne sinä aikana oli vs ladon takana täysin ruostunut runko. Ja näistä kahdesta tuo ensimmäinen todennäköisesti säilyy helpommin pidempään ilonamme.

Esimerkiksi Veera joka minulta myös löytyy on kunnostettu jo edellisten omistajien toimesta, eikä se muuten tänä päivänä toimisikaan jos ei näin olisi tehty. Enemmän tai vähemmän alkuperäiset osat ovat purkissa tallessa siltä varalta että joku haluaa sen palauttaa 'alkuperäiskuntoon' (tai ainakin siis vanhoihin osiin, koska alkuperäiseen kuntoon sitä ei pelkillä vanhoilla huonoilla osilla saa).

Mutta näidenkin kommenttien perusteella ja koska tuo ei ole ainoa sota-ajan radioni, niin luultavasti laitan sen vain kuivaan tilaan säilöön tekemättä sille enempää. Ja keskityn ehkä Hellbergin versioon joka on lähtökohtaisesti jo paremmassa kunnossa - josko sen yrittäisi saada toimintakuntoon.

Mielenkiintoinen kysymys johon ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Olen taittanut aiheesta peistä museoihmisten kanssa. Heidän mukaansa esine pitäisi vain puhdistaa ja estää enemmät vauriot. Mielestäni tällöin kuitenkin menetetään jotakin arvokasta. Esineen kunto kun kuvastaa enemmänkin sen säilytystä käyttöiän päättymisen jälkeen. Tällöin on menetetty menneitten polvien osaaminen, josta huono säilytys antaa väärän kuvan. On sääli nähdä esimerkiksi puhdistettu huonokuntoinen radion kotelo, josta on kadotettu se upea puusepäntyö joka siinä oli uutena.

Edit
Museot toimivat filosofiansa mukaisesti. Mielestäni Radiohistoriallisen seuran tehtävänä on säilyttää myös menneitten polvien osaaminen ja tämä edellyttää usein kunnostusta.

Valitettavan usein lopputulos onkin sitten tällainen:

Mikäs malli tuo on ja mahtuiko siihen shakkinappulat mukaan? Tuo kun löytyisi nappuloilla....

No nyt tuli yksi radio lisää hankintalistalle jos vastaan tulee

Hieno peli. Onko sisusta kuitenkin 'alkuperäisellä' koneistolla?