Olenko ymmärtänyt oikein, että elkojen ohella vikoja usein vanhoista radioista löytyy paperikondensaattoreista (paper in oil)? Näitä, yleensä nanofaradiluokan konkkia, on paljon ns. kytkentäkondensaattoreina asteelta toiselle. Joskus puhutaan kaiketi hilakondensaattoreistakin.

Mitä tyypiä sitten ovat ohuet vastuksen näköiset, useinkin pikofaradiluokassa? Siis vastuksen näköinen, mutta kytkentäjohto kierretty sen pötkön päälle pari kierrosta. Ovatko nekin keraamisia? Tyypilliset ruskeat keraamiset napit ovat kyllä selvä tapaus, mutta noista ei ole tietoa.

Onko muuten joku vuosiluku suurin piirtein, josta lähtien ei enää noita paperikonkkia käytetty?  Nyttemmin on taas näkynyt noita kaupan, ilmeisesti joillekin soundipuristeille vahvistimiin.

Eilisen Saban kuntoon saamisen jälkeen selasin laitteen huoltomanuaalia, ja siellä näkyy olevan vielä edelleen useampia paperikonkkia, joista ainakin yksi kelapurkin vieressä takareunassa oleva 47n on helposti vaihdettavissa.

Sen verran tarkennusta että kyseessä on paperieristeinen kondensaattori joka on kapseloitu pikeen kosteuden poispitämiseksi. Ajan kuluessa tuo kapselointi ei kuitenkaan ole ollut riittävä, vaan paperi on imenyt kosteutta, ja kondensaattori alkaa vuotaa.

Kondensaattoripaperia tehtiin Suomessakin Tervakosken paperitehtaalla, minulla sattuu olemaan vissiin viimeinen tehtaan nurkista löytynyt rulla. Paperi on hyvin ohutta, läpikuultavaa, muovimaista.

Hilakondensaattori ei ole synonyymi paperikondensaattorille. Hilakondensaattoriksi kutsutaan kondensaattoria, jonka kautta signaali viedään edellisen putken anodilta seuraavan putken ohjaushilalle. Hyvin usein tämä on paperikondensaattori, koska tuohon aikaan se oli ainoa halpa tapa tehdä tuon kokoluokan kondensaattoreita. Viimeisimmissä 60-luvun putkiradioissa alkoi jo olla muovikalvolla eristettyjä konkkatyyppejä, lähinnä polyesterikondensaattoreita. Ne ovatkin kestäneet hyvin aikaa, niissä ei yleensä vuotoja ole.

Ne vastuksen näköiset pötkylät ovat keraamisia kondensaattoreita, sähköisesti hyviä ja yleensä vähävikaisia, mutta ei ihan viattomia.

Kansallisarkiston pienpainate kokoelma löytyy netistä, ehkä siellä olis.