Normaali aihe Kiinanradio (Luettu 4999 kertaa)
RJL
God Member
*****
Poissa


SRHS 612

Viestejä: 2691
Kiinanradio
23.10.2016 klo 15:43:51
Tulosta viesti  
Rakentelin ihan juottamisen ilosta tällaisen Banggoodista tilaamani keskiaaltoisen taskuradion. Siellä niitä on tarjolla montaakin tyyppiä, tämän valitsin koska tämän kytkentä mustuttaa kovasti 60-luvun ensimmäisiä transistoriradioita. On oikein muuntajakytketty pientaajuusvahvistin ja radio-osa on kovin perinteisen näköinen kytkennältään.

Äänenlaatu tässä on surkea, tehoakin kaiuttimeen saa säröytymättä vain noin 70 mW. Eipä 3 Voltin käyttöjännitteellä paljoa voi vaatiakaan. Se ihmetyttää että radio-osan käyttöjännitteeksi on valittu vain 1,4 Volttia? Mutta tuntuu toimivan näinkin.

On tämä silti melkoinen peli. Ei tätä herkäksi voi kehua mutta kyllä pimeän aikaan kuuluu kymmeniä lähinnä venäjää puhuvia asemia. Nuorena poikana 60-luvulla tämä olisi ollut kaikkien unelmien täyttymys, silloin hehkutettiin kovasti Transflex III Senioria, joka sekin oli kova sana. Mutta n. 7 Euron hintaan toimiva superi, vielä taskuradio, ei silloin ikinä olisi voinut kuvitella. Eikä oikein nykyäänkään, Suomesta jos osia hankit maksaa pelkkä kotelokin jo tämän radion hinnan.

Toki jostain Lidlistä saa melkein samaan hintaan paljon parempiakin taskuradioita, on ulat ja stereot, mutta ei niissä ole sitä fiilistä. Sen verran innostuin että tilasin pari uuttakin vastaavaa radion sarjaa, hintakin oli alle 6 Eur mutta kytkentä yhtä perinteinen. Löytyy Banggoodista hakusanoilla AM radio kit. Suosittelen kaikille juottelusta tykkääville lapsuuden unelmien haikailijoille.
  

DSC03331a.JPG ( 333 KB | 0 latausta )
DSC03331a.JPG

Reijo Liljedahl - SRHS 612 - OH3AVA - SDXL 8092
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
oh1feb
Senior Member
****
Poissa



Viestejä: 483
Re: Kiinanradio
Vastaus #1 - 23.10.2016 klo 18:58:19
Tulosta viesti  
Tilailin kanssa pari satsia. Mulla on muutama noita alkuaikojen taskuradioita, jotka näyttää samantapaisilta kuin nuo. Ajatus oli saada näillä osilla nuo toimimaan. Ellei onnistu niin eipä tuossa paljoa menetä. Kestikö toimitus miten kauan tuolta?
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
RJL
God Member
*****
Poissa


SRHS 612

Viestejä: 2691
Re: Kiinanradio
Vastaus #2 - 23.10.2016 klo 19:05:53
Tulosta viesti  
Kyllä nuo osat tuntuu olevan kohtalaista laatua, transistorien virtavahvistus oli jotain 100 hujakoilla ja vt-muuntajien viritys on tosi terävä. Pientaajuuspuolen muuntajat on kovasti pieniä ja alataajuuksien toisto kehno. Säätökonkkakin on maksimikapasitanssiltan pikkuisen pieni, vähän jää keskiaaltoalue vajaaksi. Taisi kestää kolmisen viikkoa toimitus, yleensä nuo kiinankamat on tulleet 2-3 viikossa.
  

Reijo Liljedahl - SRHS 612 - OH3AVA - SDXL 8092
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
artosalo
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 2580
Sijainti: Perniö                
Re: Kiinanradio
Vastaus #3 - 23.10.2016 klo 19:55:00
Tulosta viesti  
Mahtaisikohan tuon suorituskyky havaittavasti parantua, jos nuo diodit D1 ja D2 ottaa pois? Näin RF-osalla olisi täysi 3V käyttöjännite.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Perunapiirakka
Senior Member
****
Poissa



Viestejä: 449
Sijainti: Suomi
Re: Kiinanradio
Vastaus #4 - 23.10.2016 klo 20:18:59
Tulosta viesti  
Minulla on ollut samantapainen sarja ebayn ostoslistalla jo useamman kuukauden. Hauskaa tuommoisen kasaaminen varmasti on, ja talouskaan ei moiseen hummailuun kaadu. Toisin kuin niiden oikeiden vanhojen pienien transistoriradioiden kanssa, joiden hinnat (+toim. +alv) ainakin persaukisen mielestä alkavat olla vähän turhan kohollaan.

Mutta nyt pitää tästä inspiroituneena se ~5€ uhrata kiinalaisille, ja askarrella oma taskuradio.
  
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
artosalo
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 2580
Sijainti: Perniö                
Re: Kiinanradio
Vastaus #5 - 23.10.2016 klo 22:57:04
Tulosta viesti  
Japanista löytyy jopa putkiradiota rakennussarjana ja vieläpä komealla looppiantennilla ja torvikaiuttimella.

http://www.ebay.com/itm/Gakken-Vacuum-Tube-Radio-Ver-2-Gakken-Vintage-DIY-Kit-Ja...
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
RJL
God Member
*****
Poissa


SRHS 612

Viestejä: 2691
Re: Kiinanradio
Vastaus #6 - 24.10.2016 klo 10:26:17
Tulosta viesti  
Nyt kun Brexit ei vielä ole voimassa voi Englannista tilata myös putkiradion sarjoja. Minulla on nuo molemmat ja varsinkin kaksiputkinen 12 Voltilla toimiva radio on erittäin herkkä. Tuota superia en ole jostain syystä saanut toimimaan kunnolla, en kyllä ole kauheasti sitä ihmetellytkään mistä herkkyyden puute johtuu. Mutta hämmästyttävän hyvin toimivat paristoputket jo 12 Voltin anodijännitteelläkin. Onpa samassa kaupassa myös keskiaaltolähettimiä, mutta niitähän ei Suomessa saa käyttää!

http://www.6v6.co.uk/receivers.html
« Viimeksi muokattu: 24.10.2016 klo 13:44:06 Kirjoittaja RJL »  

Reijo Liljedahl - SRHS 612 - OH3AVA - SDXL 8092
Sivun alkuun
 
IP kirjattu