Kirjastot poistavat kirjoja jatkuvasti koska uusille kirjoille pitää saada tilaa, siis kun
jokin kirja ikääntyy ja lainauskerrat jäävät marginaalisiksi, silloin se siirtyy varastoon
ja tietyn ajan päästä se onkin poistohyllyssä myynnissä, näin se menee.
Jos ajatellaan näitä vanhoja radiotekniikan julkaisuja, niin esim 70/80-luvuilla niitä ei
kukaan kaipaillut, tilalle tuli tietotekniikan kirjat. Muistan ettei 90-luvulla ollut mitään
vaikeuksia löytää näitä vanhoja kirjoja, niitä näki divareissa vähän väliä, hintakaan ei
hirvittänyt. Tämä kirja ongelma on ollut foorumillakin esillä vasta parisen vuotta kun
on tullut paljon uusia harrastajia mukaan.
Muistan itse 70-luvun alussa kun kävin kirjastossa, ei siellä ollut enää esillä tätä Wiion
Uutta Radiokirjaa, vaan lähinnä transistori-tekniikan julkaisuja. Kirjakauppa kertoi että
1957 painos oli loppuunmyyty jo aikoja sitten, joten vaikea näitä oli silloinkin hankkia.
Miksi muuten tuo Wiion kirjan näköispainos on v:lta 1950, eikä uudemmasta 1957:sta?
Markku