Tuli mieleeni muutama seikka luettuani Teppo Gustafssonin artikkelia Radiot 2/2012 lehdestä.
Olen vuosikymmenten varrella rakentanut aika monta keskiaaltokehäantennia vahvistimella ja ilman. Kaikki rakenteet ovat olleet "lieriökelamallia" ja kokemusta minulla taas ei ole lainkaan perinteisestä "tasokelamallisesta" ratkaisusta. Eli onko kumpi parempi en osaa kokeilematta sanoa.
Pitkälti toistakymmentä vuotta sitten tekemälläni nettisivullani on jotain havaintoja aiheesta ja vahvistimienkin kytkentöjä jotka ovat yksikertaisia rakentaa.
http://koti.mbnet.fi/~ijl/looppi.htmlMyös Utilityfoorumilla saattaa löytyä aiheeseen liittyvää sen antennit-osiossa:
http://peditio.net/utility/YaBB.pl?board=antKoska kaikki kannattaa ottaa irti pienikokoisesta antennista niin systeemin Q-arvo on syytä tehdä mahdollisimman hyväksi eli RF-taajuuksilla hyvät eristeaineet, mahdollisesti hyvin monisäikeinen (alle 0.1 mm säikeet) litz-lanka, ilmaeristeinen säätökonkka kunnon välityksellä jne.
Rakentamissani antenneissa virityspiikki on ollut aika terävä joten tuolla hyvällä säädöllä on merkitystä.
Olen kuullut kehäantennilla 1970-luvulla keskiaaltoasemia useasta maanosasta kuten yli 50 pientä paikallisasemaa Espanjasta (silloin Espanjassa ja Englannissa oli oikeastaan ainoina Euroopassa paljon yksityisiä yms. pikkuasemia) ja myös jenkkejä ja eteläamerikkalaisia jonkun verran.
Kehäantenni päihitti reiluisti keskiaalloilla muutaman kymmenen metrin langan joka oli jossain 12 metrin korkeudessa.
Kehäantennin suurin hyvyys piilee sen suuntaavuudessa mikä ainakin entisillä vuosikymmenillä avitti huomattavati pienitehoisten ja kaukoasemien kuuntelua eurooppalaisten "kilowattimyllyjen" seasta.
Ilpo