Kirjoitin jo tähän pitkän tekstin jossa kritisoisin tarkemminkin tuota sivustoa, mutta tyydyn vain toteamaan suht lyhyesti ettei ole minun juttuni. Heidän toimintansa on kutakuinkin täydellinen irvikuva siitä miten internet-yhteisöä tulisi pyörittää. "Me [
ylläpitäjät ja kaverimme] olemme parempia kuin sinä, ainakin kunnes todistat toisin ja ollaan kyllä vielä sen jälkeenkin" asenne on kuvottava aiheesta riippumatta.
Sääli että tuo sivusto on paisunut noin suureksi vain järkevien vaihtoehtojen puutteessa. Etenkin kytkentäkaaviot olisivat huomattavasti arvokkaampia jossain ihan muualla. Valokuvista viis, nehän ovat kuvaajan omaisuutta. Mutta kuka omistaa alkuperäiset kytkentäkaaviot radioihin? Tällä hetkellä RM.org, niiden saamiseksi kun pitää maksaa liittymismaksu. Se että kaaviot on skannattu, ei tee niistä originaalia sisältöä. Se että kaavion piirtää uudelleen tekee. Mutta näinhän ei tämän sivuston tapauksessa ole.
Voin myöntää että ajoittain pieni kapina nousee sisälläni, ja tekisi mieli "hoitaa tämä asia oikein". Esimerkiksi satojen valmistuksesta poistuneiden (ja nykyistenkin) instrumenttivahvistimien ja efektilaitteiden kytkentäkaaviot ovat vapaasti internetissä, kuten niiden kuuluukin olla. Viihteestä pitää maksaa, informaation tulee olla ilmaista...
internetissä. Esimerkkinä vaikkapa seuran Asa-cd. Maksoin mielelläni pyydetyn hinnan, sillä se on fyysinen tuote johon minulla on rajaton käyttöoikeus. Ei pisteitä, ei lisämaksuja, ei velvollisuutta tuottaa seuralle päivitettyä sisältöä. Tämä edistää radiohistoriallista toimintaa, lisää mielenkiintoa alaa kohtaan ja alentaa kynnystä harrastamiseen. RM.org:n toiminta sensijaan antaa harrastuksesta vain elitistisen ja luotaantyöntävän kuvan. Tuottaisivat itse sisältönsä, niin ei tarvitsisi *ittuilla niille jotka maksavat siitä että saavat sitä sisältöä heidän rakkaalle sivustolleen tuottaa.
http://www.freeradiomuseum.org Anyone?
Laitetaan vielä pari esimerkkiä sivustoista jossa asiat ovat toisin:
http://www.nostalgiaair.org/http://www.frank.pocnet.net/