Luxor Caravelle 4994 , 60-70 luvun taitteen pöytäradio,tehty ilmeisesti toisenkin merkkisenä ? Skema/huolto-ohje olisi hakusessa .

Kelpaa kyllä,tiedätkö onko 4894 vs. 4994 välillä isoja eroja vai onko eroavaisuus enemmänkin kotelon puolella?

Olisi myös tarvetta 4894:n kuville. Pari tuollaista juuri työn alla. Toiseen täytyi vaihtaa pari trimmeripotikkaa, kun muovirunko oli haurastunut ja liukusäätö siten löystynyt.

Myös minulla on romulavalta pelastettu Luxor Caravelle 4994, joka toimii jotenkin, mutta ääni on säröinen ja ULA vaatii ajoittaista asemahaun säätöä jotta ohjelma kuuluu, tosin säröisenä. Olisin kiitollinen jos saisin kytkentäkaavion.

Ulkoisesti radio on melko siisti, tosin päällä on ollut joku tarra, joka on tehnyt lakkaukseen himmeän jäljen. ULA-antenniliittimestä on katkennut toinen "lapamadon" johdin.

Eero Leppämäki, etunimi.sukunimi@welho.com

Iskumetallin valmistamissa Luxorin matalissa transistoripöytäradioissa on sama koneisto kuin vastaavan ajan Iskumetallin valmistamissa Luxor West Side matkaradioissa.
Caravelle 4994 on likimain West Side 4973, jonka huolto-ohje on ERT 3/1969
Vähän uudempi Finlux Karelia on koneistoltaan likimain sama kuin Luxor Karriär matkaradio, jonka huolto-ohje on YE 8-9/1971.
Pöytäradioihin on lisätty sisään verkkolaite, joka on likimain sama kuin matkaradioihin erillisenä myyty BE (x) verkkolaite.

Kauko Viitanen

Minullakin on noita ollut vuosien saatossa jokunen,
ny enää yksi jäljellä. Luovuttaessani yhtä pois, otin
takalevystä kuvan. Koneiston mallia en muista, merkki oli
Suomen Siemens.

Edit:
Kaivelin tuota hartioilla istuvaa "mössömuistia" ja jotain löytyi.
Muistaakseni näitä pöytämalleja on ollut kolmea versiota, jotka
sisuksiltaan ovat Luxorin/Finluxin matkaradioita.
1. Luxor West Side, normaali nuppiviritys, ei pikavalintaa.
2. Luxor West Side Selektomat, jossa mekaaninen pikavalintamuisti asemanupissa.
   Tässä on poiskytkeytyvä AFC, kun nuppia painetaan sisäänpäin.
3. Finlux Karriär, mekaaninen pikavalintamuisti asemanupissa.
   AFC:stä ei varmuutta, onko nupissa vaiko erillisellä kytkimellä.

Alkoi sitten Luxor soida vaikka matkalla oli aika lailla koukkuja. Ensinnäkin Luxor West Siden piirikaavio on piirretty niin kertakaikkisen hämäävästi että en ole ikinä moista nähnyt. Paljolti syynä on se että laitetta on pystynyt käyttämään autotelineessä plus- ja miinusmaadoitettuna. Luxorissa on sitten virtuaalimaa johon plussa kytketään ja miinusjännite seikkailee huomaamattoman ohuena viivana kaiken keskellä.

Ensin laite oli täysin mykkä. Virtalähteestä löytyi 10 Volttia joten se puoli oli oletettavasti kunnossa. Koska vehje oli täysin mykkä kohdistui epäily pääteasteeseen jossa on komplementaaripari AC187/AC188. Mittailin jännitteitä ja kaikki tuntui olevan yhtä puuta, niin pääteasteen trankkujen kuin ohjaustrankkujen navoista löytyi täysi jännite plussaa vastaan. Siis päätekivet palaneet. Juotin ne irti ja mittasin, ehjiltä näyttivät. Juotin vielä ohjaintrankunkin irti, ehjä oli sekin. Nyt lurpahti alahuuli ja pysyikin alhaalla hetken aikaa. Sitten huomasin että ohjaintrankun emitterivastus 47 ohmia lämpeni jonkin verran, tarkastusmittaus näytti että sekä kollektorilla, kannalla ja emitterillä oli edelleen täysi käyttöjännite. Mutta kun ne trankut ovat ehjiä???? Sitten tajusin että emitterivastuksen ohituslyytti ei menekään maihin niinkuin se aina menee vaan sepäs olikin alapäästään kytketty käyttöjännitteeseen! Ja oli pahulainen oikkarissa joten sieltä se miinusjännite tuli emitterille ja sotki koko pääteasteen jännitetasot. Nyt alkoi pitkät ja keskiaallot soida, ula pysyi mykkänä.

Koko ajan minulle oli jotenkin vaikeaa hahmottaa että se miinus onkin käyttöjännite ja mitä enemmän miinuksella ollaan sitä lähempänä ollaan plus... eikun käyttöjännitettä. Niin hyvin on tuo miinusmaa iskostunut alitajuntaan. Nyt osasin epäillä että ulan etuaste kenties ei saakaan jännitteitä, suurensin piirikaaviot ja värjäilin kaavion jännitekiskot niin mittaus helpottui huomattavasti. Eipä tullut tosiaan etuasteelle sähköjä ja taas oli yksi suodatuslyytti oikosessa. Sen kun vaihtoi niin ulakin alkoi toimia. Vaihtelin vielä signaaliteiden loputkin lyytit, virtalähteen siniset jäi paikalleen koska rikkoutuneet oli kaikki hopeanvärisiä.

Radio siis soi mutta äänenlaatuun en ole tyytyväinen, ääni on jotenkin säröinen. Olen säätänyt pääteasteen lepovirrat, en ole vielä katsonut symmetriaa mutta en usko särön johtuvan siitä koska ääni on huono hiljaisellakin voimakkuudella. Vikaa mahtaa olla siis radiopuolella? AM-puolen osaan kyllä säätää kohdalleen mutta ulaa en. Enkä ole mistään löytänyt ohjeita miten homma pitäisi hoitaa, joka paikassa puhutaan vaan taajuusmoduloidusta mittalähettimestä jota minulla ei ole. Pussissa odottaa kyllä moderni VFO:n rakennussarja jossa on taajuusmodulointi mutta se on vaan pienelle deviaatiolle.

Siis onnistuisiko viritys mitenkään AM-mittalähettimellä, putkivolttimittarilla ja oskilloskoopilla, ne löytyisivät? Ja jos innostun värkkäämään isompideviaatioisen mittalähettimen niin mitenkä se S-käyrä säädetään?

Reijo

Ei nuo matkardiot yleensä viritysta tarvitse, itsellänikin on jokunen kymmenen
50-70 luvun matkaradioita, osa niistä on säännöllisen epäsäännöllisesti kesämökkikäytössä,
Yhtäkään niistä ei ole viritetty muun kunnostuksen yhteydessä ja hyvin kuuluvat kaukana Teiskon asemalta.
Esim kaatopaikalta noukittu hapettunut Tfk Bajazzo, josta on juttua hakupäällä osiossa kuuluu hyvin.
Asia on tietenkin toinen jos radio on jo veivattu pieleen sillä on niitäkin henkilöitä jotka ensimmäisenä
ruuvaavat kelasydämiä ja vasta sitten aloittavat vianhaun (jos aloittavat?)

Viritys onnistuu kyllä melko hyvin korvakuuloltakin: paikallista suhdeilmaisimen toisiopiirin kelasydän ja kierrä se
kokonaan ulos, siirrä asemanhaku kohtaan jossa kuuluu vain kohinaa ja säädä kaikki muut ula-välitaajuuskelat
maksimikohinalle. Sitten asemanhaku jonkin aseman kohdalle, mahdollisimman tarkkaan keskelle lähetystä,
toisiokelasydän paikoilleen ja säädetään, kunnes ääni on puhdas ja voimakas. AFC luonnollisesti koko ajan poiskytkettynä.
Volttimittarin voi kytkeä vt-kelojen säädön ajaksi suhdeilmaisimen elkon napoihin, kelat säädetään maksimijänniteeseen.
Toisiokelan (eli s-käyrän) säätöä varten mittarin voi kytkeä ilmasimen ulostulon ja maan välille ennen pientaajuusastelle
vievää kondensaattoria, samaan pisteeseen, josta otetaan AFC-jännite, jos sellainen on, viritettäessä jännite muuttuu
plussasta miinukselle tai päinvastoin. Oikeassa kohdassa jännite on nolla ja ääni puhdas.

Virityksessä tärkeää on käyttää eristeaineisia, hyvin uraan sopivia viritysavaimia, kelasydän halkeaa erittäin helposti
ja sitten voi olla tiedossa vaikeuksia!!! Jos kelasydämet tuntuvat jäykiltä niin lämmitys juottimella metallisen puikon
välityksellä auttanee, tämäkin varovasti, kelarunko sulaa helposti.

Luonnollisesti skoopin ja geniksen avulla tulos on tarkempi, mutta kuuleeko sen käytännössä?
Ehkäpä pitäisi joskus tutkia tarkemmin asiaa. Minulla on kyllä kaikki tarvittavat mittalaitteetkin,
silti olen omia koneitani viritellyt em konsteillakin.

Mitä tulee tuohon oksidoituneen kontaktin aiheuttamaan säröön, on syynä tuollaisen oksidikerroksen toimiminen
tasasuuntaajana, toinen puoliaalto leikkautuu enemmän tai vähemmän pois. Aikoinaan oli käytössä
kuparioksiduulitasasuuntaajikin, joissa tasasuuntauksen suoritti hapetettu kuparilevyn pintakerros.