No niin, projekti on vihdoin valmis. Radio oli jouluna kuuntelussa, kuuntelin sillä keskieurooppalaisia keskiaaltoasemia jotka kuuluivatkin aika hyvin radion omalla kehäantennilla. En ollut saanut keskiaaltojen etupiirin kelaa aivan vireeseen, säätövara loppui. Ajattelin jättää noin kun asemia kuitenkin kuului. Lisäksi radiosta puuttui alkuperäinen kaiutin ja käytin tilalla pientä taskuradion kaiutinta jolle tein vanerista sovituskappaleen.
Joulun jälkeen sain sitten radioon kuuluvan kaiuttimen, kiitos siitä MarJ! Äänenlaatu ja herkkyyskin paranivat aivan uudelle tasolle, oli selvää että kyllä tämä pitää saada priimakuntoon. Selvittelin mittaamalla kehäantennin kelat, niitä oli neljä kappaletta ja yksi niistä oli 153 uH, se siis sopisi keskiaaltojen etupään kelaksi. Säädettävän lisäkelan induktanssi vaihteli välillä 25-41 uH, olisi pitänyt olla pienempi. Purin kylmästi kelasta kierroksia niin että induktanssiksi tuli 12-20 uH ja nyt etupää menikin vireeseen hienosti ja herkkyys kasvoi huomattavasti. Mainittakoon että piirikaavion mukaisia antennipiirin linkkikeloja ei ole kytketty mihinkään, juotoskorvat ovat tyhjillään. Jääköön, niiden kytkeminen vaihtokytkinkakkuun on täysi mahdottomuus.
Lyhyet aallot eivät olleet toimineet ollenkaan, jännitteet oli sekoittajaputkella ok mutta josssain vaihtokytkimissä oli katkos. Viimeistä loppuviritystä tehdessä lyhyetkin kuitenkin olivat heränneet, ilmeisesti pidempi likoaminen kontaktisprayssä oli tehonnut.
Alkuun kotelo oli erittäin likainen mutta puhdistusvaahto ja hammasharja oli tosi tehokas yhdistelmä. Kahva oli kovin resuinen, vaimo luovutti vanhan käsilaukun olkahihnan josta sai oivan uustuotantokahvan. Aaltoalueen vaihtonuppi oli lohjennut, valoin siihen epoksista puuttuvat osat että sen sai ruuvattua akseliin kiinni. Etukangas oli pahasti kellastunut ja laikkuinen mutta yön liotus kloriittivedessä teki siitä puhtaan.
Virtaläheenä on tosiaan jouluvalojen muuntaja josta tulee 24 VAC, sen perässä on parista diodista ja konkasta tinattu jännitteenkahdentaja. Yhdistelmä toimii hyvin, aivan pieni hurina on kuultavissa. Hehkujännite tulee NiMh-akuista jotka kestävät hyvin, putkien hehkut on sarjassa ja näin jännite on 9 V ja virta vain 25 mA.
Radio on erittäin herkkä, omalla kehäantennilla kuuluu vaikka kuinka keskiaaltoasemia. Pitkilläkin kuuluisi mutta paikallinen häiriöpörinä peittää ne asemat. Lyhyet ei oikein toimi, tosin olen vaan kokeillut parin metrin langalla. Mutta kerta kaikkisen hieno radio, on ollut tuossa pöydällä taustalla vakituiseen soimassa.
|