Kuuma aihe (Enemmän kuin 10 vastausta) 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena? (Luettu 4217 kertaa)
Petriear
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 3
1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
09.09.2019 klo 17:45:33
Tulosta viesti  
Otsikossa kysymykseni jo tulikin, eli tietääkö kukaan kokeiltiinko radion alkuaikoina radion vahvistin-/kaiutin-yksikköä musiikkisoittimen äänen vahvistamiseen, onko kukaan kuullut tarinoita aiheesta? Viimeistelen tutkimusartikkelia varhaisista sähköisistä musiikkisoittimista Suomessa ja tästä aiheesta kaipaan lisätietoa.

Periaatteessa sähköisen gramofonin irrallinen äänirasia oli mahdollista liittää esim. kitaran kanteen ja sen johto radioon, ja vahvistaa soittimen ääni kaiuttimesta kuuluviin jo 1930-luvulla. Olen varma että joku kokeili tätä mutta en ole löytänyt historiankirjoista merkintää (meillä Suomessa).

Jos joku kokeili tätä vaikkapa testimielessä, niin jo sekin tieto olisi tutkimukseni kannalta tärkeä.

Toinen kysymykseni koskee soitinta nimeltä SELLOFONI (jota pirunviuluksikin kutsuttiin), jota soitettiin Suomessa n. 1925-1935. Onko tästä kenelläkään tietoa? Olen löytänyt soittimesta varsin vähän tietoa joten kaikki tiedonmurut kiinnostavat. Tämä menee hieman ohi keskustelupalstan aiheesta, mutta erään lähteen mukaan soittimen ääntä olisi vahvistettu sähköisestikin ja jos näin, siinä tulee radiotekniikka mukaan.

Kiitos!

Petri Kuljuntausta
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Ruokki
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 1781
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #1 - 09.09.2019 klo 17:54:04
Tulosta viesti  
No ainakin Onni Gideon (Onni-Klovni) ensimmäisenä Suomessa keksi sähköistää havaijinkitaransa. Olisko ollut 50 tai 40-luvulla.
  

Ruokki
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
OH2EO
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 1040
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #2 - 09.09.2019 klo 18:57:59
Tulosta viesti  
Ruokki kirjoitti 09.09.2019 klo 17:54:04:
No ainakin Onni Gideon (Onni-Klovni) ensimmäisenä Suomessa keksi sähköistää havaijinkitaransa. Olisko ollut 50 tai 40-luvulla.

Onni Gideon Tervonen rakenteli ensimmäisen sähköistetyn Havaijinkitaransa joskus 1940-luvun alkuvuosina. Millaista vahvistinta mahtoi käyttää ei ole tiedossa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Petriear
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 3
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #3 - 09.09.2019 klo 19:01:05
Tulosta viesti  
Onni Gideon oli yksi pioneereistä. Heti sodan jälkeen ja 40-luvun lopulla valmistui sähköisiä havaiji-kitaroita. Hän oli miettinyt -- ja mahdollisesti kokeillut -- jo ennen sotaa lentäjän kurkkumikrofonin kiinnittämistä kitaraansa, mutta siitä ei ole jäänyt tietoa jäikö se ajatuksen tasolle vai onnistuiko vahvistamaan äänen.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kkv
God Member
*****
Poissa


SRSH

Viestejä: 1160
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #4 - 09.09.2019 klo 21:32:57
Tulosta viesti  
Oletko löytänyt tiedot Juhani Pohjanmiehen suunnittelemasta ja radioteknikko Kaarlo Selinin toteuttamasta klaveerikanteleesta, jossa oli putkivahvistin. Tämä esiteltiin radionäyttelyssä Helsingissä 1949 ja sitä myytiin Seli Oy:ssä. Valokuvia on Seli Oy:n kansiossa (Asa-Finlux kokoelma) Turun museokeskuksessa. Laittesta kerrotaan esim. HS 29.5.1949, Sos.dem 29.5.1949 ja US 1.6.1949.
Minulla on kuvia muutama vuosi sitten Turun Ekopajalle tuodusta soittimen raadosta. Pentti Pelto aikanaan selvitteli tämän vaiheita. En tiedä mihin tulokseen hän pääsi.

Kauko Viitanen
« Viimeksi muokattu: 09.09.2019 klo 22:11:39 Kirjoittaja kkv »  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Petriear
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 3
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #5 - 09.09.2019 klo 21:54:07
Tulosta viesti  
Tunnen soittimen, Pohjanmies oli edellä aikaansa ja teki monia edistyksellisiä keksintöjä! En tiennyt että P.Pelto tutki aihetta, olisi kiinnostavaa kuulla mitä tietoa hän löysi aiheesta. Pohjanmiehen sukuun olen ollut yhteydessä, siellä suunnalla kerätään tietoa ja ollaan tekemässä henkilöhistoriikkia. Nuo kuvat kiinnostavat, olisiko niitä mahdollista nähdä? Varmasti myös perikuntaa kuvat kiinnostaisivat.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
OH8UBJ
God Member
*****
Poissa



Viestejä: 592
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #6 - 12.09.2019 klo 12:09:28
Tulosta viesti  
kkv kirjoitti 09.09.2019 klo 21:32:57:
Oletko löytänyt tiedot Juhani Pohjanmiehen suunnittelemasta ja radioteknikko Kaarlo Selinin toteuttamasta klaveerikanteleesta, jossa oli putkivahvistin. Tämä esiteltiin radionäyttelyssä Helsingissä 1949 ja sitä myytiin Seli Oy:ssä. Valokuvia on Seli Oy:n kansiossa (Asa-Finlux kokoelma) Turun museokeskuksessa. Laittesta kerrotaan esim. HS 29.5.1949, Sos.dem 29.5.1949 ja US 1.6.1949.
Minulla on kuvia muutama vuosi sitten Turun Ekopajalle tuodusta soittimen raadosta. Pentti Pelto aikanaan selvitteli tämän vaiheita. En tiedä mihin tulokseen hän pääsi.

Kauko Viitanen

Onkohan Pohjanmiehen keksintö käytännössä sama kuin Hohnerin 60-luvulla patentoima klavinetti?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Klavinetti

Muistan lukeneeni rakennusohjeen jostain vanhasta Tekniikan Maailmasta myös vastaavantyyppisestä instrumentista.

  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kkv
God Member
*****
Poissa


SRSH

Viestejä: 1160
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #7 - 12.09.2019 klo 13:34:02
Tulosta viesti  
Kuva on Turun Ekopajalle aikanaan tuodusta klaveerikanteleesta, josta oli purettu elektroniikka. Ääänenvoimakkuuden ja äänensävyn potentiometrien paikat näkyvät oikean jalan takana.

Kauko Viitanen
  

IMG_4702A.jpg ( 140 KB | 200 latausta )
IMG_4702A.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
AJY
Senior Member
****
Poissa



Viestejä: 499
Sijainti: HELSINKI, Finland
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #8 - 12.09.2019 klo 17:43:44
Tulosta viesti  
Hi,,,

Juhani Pohjanmies kantele.   Teologi sanoi, että KANNEL, KANTELE on kopioitu Jesajan kirjasta, Sefer Yesha'yahu.  Siellä se on.

Suomalaiset kääntyivät kristinuskoon noin 1150.

Kalevala kirjoitettiin noin 1830.   Ensipainoksen kannessa koodisana, joka merkitsee eurooppalaista asiamiestä.

  

Antti J Ylikoski GimmelHayNunShin (The Dreidel)

ESKO
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Raimo Sjöberg
God Member
*****
Poissa


SRHS #313

Viestejä: 1243
Sijainti: Espoo
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #9 - 12.09.2019 klo 18:08:04
Tulosta viesti  
AJY kirjoitti 12.09.2019 klo 17:43:44:
Ensipainoksen kannessa koodisana, joka merkitsee eurooppalaista asiamiestä.


Kuvassa Kalevalan ensipainoksen kansi. En minä siitä ainakaan mitään koodisanoja löydä.

Eipä tosin taida liittyä alkuperäiseen aiheeseenkaan...
  

inline_Kalevala_nimio.jpg ( 114 KB | 202 latausta )
inline_Kalevala_nimio.jpg

Rami - OH1AYG - OH2AUS
Sivun alkuun
IP kirjattu
 
Eero Aro
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 788
Re: 1930-l radiovahvistimet musiikkisoittimien vahvistimena?
Vastaus #10 - 12.09.2019 klo 20:50:15
Tulosta viesti  
Auttaisikohan tämä rakennusohje Kodin taitosanakirjasta asettamaan sähköistä äänenvahvistusta aikajanalle? Kirjan on toimittanut Vilho Setälä. Minulla on painos vuodelta 1930, se voi olla ensimmäinen painos, kun aikaisemmista painoksista ei ole mainintaa.

Eero
  

Kodin_Taitosanakirja_1_0.jpg ( 497 KB | 194 latausta )
Kodin_Taitosanakirja_1_0.jpg
Kodin_Taitosanakirja_2_0.jpg ( 413 KB | 221 latausta )
Kodin_Taitosanakirja_2_0.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu