Minullakin on vaarini muinainen Jokamiehen radiokirja hyllyssä. Itse ihmettelin pienenä, kun jo osasin lukea, mitä oikein tarkoitettiin "päärivallisilla kuulotorvilla". En hahmottanut sanaa pääripa, kuvittelin, että siinä puhuttiin jostain pääri-vallista, enkä tajunnut koko juttua.

Kun joskus sitten sain ahaa-elämyksen, mitä päärivallinen tarkoitti, niin olen siitä lähtien sanonut kaikkia sankakuulokkeita päärivallisiksi kuulotorviksi. :-D

    esim: meri komme reen.   

Onomatopoetiikkaa esiintyy lähinnä eläinten ja ääntä aiheuttavien ilmiöiden nimissä. Valtaosa suomen kielen alkuperäisitä sanoista on ikivanhaa perua.
Se, että suomea kirjoitetaan kuten lausutaan (poikkeuksiakin löytyy) on taas toinen juttu.

Tässä on kidekoneen skema Jokamiehen radiokirjan sivulta 240. Siinä ne päärivalliset kuulotorvet ovat. Kun nyt selailin kirjaa, niin näyttää siltä, että kaikkialla muualla kirjassa, jopa viereisellä sivulla, puhutaan päärivasta, en tiedä miksi tuo kuvateksti ja päärivalli iskostui niin voimakkaasti päähäni.

Raimo tai joku muu, sivuilla 130/131 on todennäköisesti morseaakkoset. Sen sivun on joku leikannut minulla olevasta kappaleesta pois, saattoi olla isäni, joka oli sodan aikana radisti. Voisiko joku ystävällisesti skannata ja postata sivut 130 ja 131?

Eero Aro kirjoitti 13.04.2019 klo 17:25:32:


Miten tällainen virittäjä toimii?

Pelkkä säädettävä rinnakkaisinduktanssi?

Oletettavasti se *toimii*, mutta miten?

Eero Aro kirjoitti 13.04.2019 klo 17:25:32:

Minun kirjassani on sivulla 131 morseaakkoset ja lehden toisella puolella on sivu 132.  Näitä sivuja ilmeisesti tarkoitat? Laita yv:llä sähköpostiosoitteesi, niin skannailen ja lähetän sivut.

Hei!

Hankin oman kappaleeni po. kirjasta vuonna 1974 opiskeluvuosien aikaan Hesassa. Joku pieni divari se oli, en enää muista mikä. Näyteikkunassa oli esillä. Jokamiehen radiokirjaa on aina ollut mieluisaa selailla paitsi juuri värikkään kielensä, niin myöskin radiohistoriallisen arvonsa vuoksi. Kirja kuvastaa hyvin oman aikansa (1920 -luvun alku) piirteitä ja pyrkii olemaan hyvin innostava radioteknisiin kokeiluihin.
Kirjan alkuperä on Yhdysvalloissa. Kirjoittaja on sisäkansilehden mukaan Scientific American'in päätoimittaja Austin C. Lescarboura. Suomentajan nimeä ei mainita, vaan todetaan vain kirjan suomennoksen sovitetun Suomen oloihin.
Kirjan lopussa onkin liiteosa, jossa esitellään "Suomen radioamatööriliikettä", radioamatööritoiminnan alkuajan historiallisella katsauksella (huom. kirjoitettu jo 1920 -luvulla), Suomen radioamatöörien oikeuksien ja ehtojen luettelolla (Valtioneuvoston päätös 24.8.1921) sekä "Radioanomuksen" laatimisen ohjeella.
Historiallisessa kontekstissaan tätä liiteosaa on mielenkiintoista lukea juuri peilaten sitä välittömään Suomen sisällissodan jälkeiseen aikaan. Aivan selvästi silloinen valtiovalta on äärimmäisen varovainen siinä, että radiota ei käytetä minkäänlaiseen valtionvastaiseen toimintaan. Amatöörianomuksen hakijalta edellytetään todistusta siitä, että hän "kuuluu tai on kuulunut suojeluskuntaan". Lisäksi vaaditaan suojeluskunnan päällikön tai poliisimestarin takaus poliittisesta luotettavuudesta.

Sitten loppukevennys liittyen niihin päärivallisiin kuulokkeisiin suoraan kirjan sivulta 150:
"Ennemmin tai myöhemmin radiointoilija haluaa vapautua hankalista päärivoista kuulotorvineen ja antaa radiomusiikin kajahdella vapaasti koko salin kuuluviin, jolloin sen mukaan voi pistää vaikka tanssiksikin. Silloin on jonkinlainen kovaääninen torvi tarpeen."

Timo L.