Kuuma aihe (Enemmän kuin 10 vastausta) Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi (Luettu 5773 kertaa)
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
06.02.2019 klo 22:26:36
Tulosta viesti  
Vaimoni veljenpoika kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi. Herra on myös pitkän linjan muusikko ja kitaravirtuoosi. Hän on aina silloin tällöin meillä käydessään soitellut kitaraani Helvar Jubileni kautta, jossa on Arto Salon suunnittelema ja minun kokoamani putkiesivahvistin. Push-pull päätteen putkisoundi saa aina hyväksyvän hymyn.

Niinpä olen päättänyt kunnostaa hänelle lakkiaslahjaksi oman putkiradiokitaravahvistimen jossa on vielä Bluetooth vastaanotinkin. Haussa  on ollut Salora Riviera ja nyt monen mutkan kautta sellainen olisi hollilla. Vaihtoehtona on hyväkuntoinen Helvar Sonetta, jonka myös sain käsiini. Rivieralla on hyvä maine kitaravahvarina ja jostain olen saanut päähäni että yksittäinen EL84 kuulostaa kitaravahvisimessa paremmalta kuin push-pull. Mene ja tiedä.

Kunnostusideani on seuraava:
- Perusteellinen imurointi, pesu ja metalliosien kiillotus, lakkapinnan uusiminen
- Hilakonkan vaihto ja verkkovirtakonkkien poisto
- Arto Salon esivahvistimen kytken ferro-antennin kytkimen vapaiden nastojen kautta levari-inputtiin, jolloin sen saa päälle ja pois ferro antenni napilla
- Lisään radioon bluetooth vastaanotinmodulin, jonka kytken samaan levari-inputiin. Käyttöjännitteen tasasuuntaan hehkujännitteestä
- Tavoitteena on alkuperäisen näköinen, ulkonäöltään uutta vastaava ja täysin toimiva radio, jossa on lisäksi kitarasoittoa varten putkietunen ja hupikäyttöön bluetooth.

Näkemyksiä pyytäisin erityisesti seuraaviin ideoihin
- vaihdanko levariliittimen 6.3 mm jackiin, jollioin kitaran saa sihen suoraan
- bluetooth modulia ajattelin kytkeä 6.3mm jackin auki-kiinni kytkimellä niin, että bluetooth on päällä kun plugi on irti ja päinvastoin. Tällöin tosin ei voi soittaa kitaraa bluetooth taustalla
- Kahva kannessa olisi ruma mutta kätevä, toisaalta radiota tuskin roudataan 
- Kumpi radio olisi tarkoitukseen parempi, Helvar Sonetta vai Salora Riviera?

Omassa Helvar Jubileessani on tuo RF-ant kytkimellä kytketty etuvahvistin. Asa 844:ään olen asentanut Bluetoothin, joten molemmat idet on koeponnistettu, mutta erillisissä radioissa.

Laitan kuvia kun projekti etenee,
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
OH6NT
God Member
*****
Poissa


SRHS #840

Viestejä: 850
Sijainti: Pännäinen
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #1 - 06.02.2019 klo 22:54:23
Tulosta viesti  
Timo OH6KK kirjoitti 06.02.2019 klo 22:26:36:
Asa 844:ään olen asentanut Bluetoothin, joten molemmat idet on koeponnistettu


Minkälaista modulia olet käyttänyt? Ideani olisi siirtää wanhaa musiikkia soitettavaksi jonkun radion kautta  (niitä on useita, mm. iso hyvä-ääninen Blaupunkt).

t. Thomas
  

Thomas
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #2 - 06.02.2019 klo 22:59:07
Tulosta viesti  
OH6NT kirjoitti 06.02.2019 klo 22:54:23:
Minkälaista modulia olet käyttänyt? Ideani olisi siirtää wanhaa musiikkia soitettavaksi jonkun radion kautta  (niitä on useita, mm. iso hyvä-ääninen Blaupunkt).


Tällaista, eikä maksa paljoa:
https://www.aliexpress.com/item/5V-Mono-Stereo-Output-Bluetooth-Audio-Module-Uni...
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #3 - 11.02.2019 klo 18:54:47
Tulosta viesti  
Helvar Sonetta lähtötilanne...
  

IMG_20190211_180151545-1024x1365.jpg ( 404 KB | 224 latausta )
IMG_20190211_180151545-1024x1365.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #4 - 11.02.2019 klo 18:56:51
Tulosta viesti  
Lisää
  

IMG_20190211_180957601-1024x768.jpg ( 223 KB | 223 latausta )
IMG_20190211_180957601-1024x768.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #5 - 11.02.2019 klo 18:58:48
Tulosta viesti  
Kotelo
  

IMG_20190211_181816282-768x1024.jpg ( 217 KB | 239 latausta )
IMG_20190211_181816282-768x1024.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
VjpA
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 2384
Sijainti: Vantaa
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #6 - 11.02.2019 klo 19:19:20
Tulosta viesti  
Vähän uskon vahvistusta projektiisi sukulaispelistä.:
http://www.radiohistoria.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1341951860/0#0

Voisihan siihen radioon laittaa oman kantokassin tai kiinnittää hihnat pohjaan.

  

t. // Jukka
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Timo OH6KK
YaBB Newbies
*
Poissa



Viestejä: 32
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #7 - 21.02.2019 klo 22:23:54
Tulosta viesti  
Irrotin metallilistat ja kiillotin autosolilla. Kotelon hioin ja korjasin petsillä ja lakka päälle. Seuraavaksi sitten sähkö-osien kimppuun, radio on nimittäin mykkä.
  

IMG_20190221_213900290-1024x768.jpg ( 219 KB | 210 latausta )
IMG_20190221_213900290-1024x768.jpg
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
putkinotko
God Member
*****
Poissa


SRHS # 751

Viestejä: 1821
Sijainti: Lohja
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #8 - 22.02.2019 klo 08:51:57
Tulosta viesti  
Koppa on nyt nätti. Katselin tota kuvaa Sonetan koneistosta, ja on täysin identtinen Helvar Melodian kanssa, joka on leveenä työpöydälläni. Ilmeisesti radiotehtaat teki kosmeettisia muutoksia koteloihin tai pieniä muutoksia kytkentöihin, että saatiin uusi malli seuraavan vuoden myyntiin, kun putkitus oli vakiintunut 50-luvulla.
Sonetan ja Melodian kotelot on hyvinkin erilaiset, mutta äkkivilkaisulla sisukset on identtiset muuten, kuin että sävysäädöissä on pieniä eroja, ja kaiuttimet on erilaiset.

Jussi
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Blaekie
God Member
*****
Poissa


SRHS - 623

Viestejä: 1134
Sijainti: Helsinki
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #9 - 22.02.2019 klo 10:03:16
Tulosta viesti  
putkinotko kirjoitti 22.02.2019 klo 08:51:57:
.....Ilmeisesti radiotehtaat teki kosmeettisia muutoksia koteloihin tai pieniä muutoksia kytkentöihin, että saatiin uusi malli seuraavan vuoden myyntiin, ....


Tuo on ollut hyvinkin järkeenkäypää, ja esim autojen kohdalla tänäpäivänäkin. Miksi keksiä jo hyväksi havaittu koneisto uudelleen, kun jo kehitetty toimii riittävän hyvin.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
jat79
Full Member
***
Poissa


SRSH

Viestejä: 183
Sijainti: Ilmajoki
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #10 - 10.03.2019 klo 13:06:00
Tulosta viesti  
Timo OH6KK kirjoitti 06.02.2019 klo 22:59:07:
OH6NT kirjoitti 06.02.2019 klo 22:54:23:
Minkälaista modulia olet käyttänyt? Ideani olisi siirtää wanhaa musiikkia soitettavaksi jonkun radion kautta  (niitä on useita, mm. iso hyvä-ääninen Blaupunkt).


Tällaista, eikä maksa paljoa:
https://www.aliexpress.com/item/5V-Mono-Stereo-Output-Bluetooth-Audio-Module-Uni...


Onko kokemusta miten tuo käyttäytyy kun joku soittaa puhelimeen samaan aikaan kun laitteet on paritettuna?

Kytkin tuon tapaisen (ei kuitenkaan sama) vanhaan autoradioon MW-alueen tilalle, eli kun valitsen radiosta MW, niin bluetooth alkaa kuulua.
Ongelmana on kuitenkin se että puhelin luulee sitä handsfreeksi, ja kaikki puhelut yrittää ohjautua sen kautta kun se on paritettuna.
Tämähän olisi muuten kätevä ja nykyaikainenkin ominaisuus vanhassa autossa, mutta kun laitteessa ei ole mikrofonia, eikä vastausnappia.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
OH6NT
God Member
*****
Poissa


SRHS #840

Viestejä: 850
Sijainti: Pännäinen
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #11 - 13.03.2019 klo 17:27:59
Tulosta viesti  
jat79 kirjoitti 10.03.2019 klo 13:06:00:
Onko kokemusta miten tuo käyttäytyy kun joku soittaa puhelimeen samaan aikaan kun laitteet on paritettuna?


Minä ainakin soitan sinihampaan kautta aivan muualta kuin puhelimesta; tietsikasta, MP3-soittimesta, nettiradiosta tms. Ei luuri ole ainoa musiikin lähde Hymiö
  

Thomas
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
jat79
Full Member
***
Poissa


SRSH

Viestejä: 183
Sijainti: Ilmajoki
Re: Radion kunnostaminen lakkiaislahjaksi
Vastaus #12 - 17.03.2019 klo 17:43:14
Tulosta viesti  
Juu eihän se ole, mutta puhelin nyt yleensä on autos mukana, ja suoratoistopalvelut toimii sen kautta mukavasti, niin sillä mennään. Tilasin nyt kokeeksi pari tuollaista. Eipä noiden takia konkurssia tuu vaikkei apua olisikkaa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu