Normaali aihe Telefunken Opus Stereo 2004 (Luettu 2993 kertaa)
Ville-Matti
God Member
*****
Poissa


SRSH<br />

Viestejä: 556
Telefunken Opus Stereo 2004
07.05.2016 klo 15:35:03
Tulosta viesti  
Tervehdys,

Hieno homma, että keskusteluforum toimii jälleen.

Tuli tänään maalaiskirppiksellä vastaan suurikokoinen Telefunkenin putkiradio, jonka uskoisin olevan Telefunken Stereo 2004. Ulkoasu on hieman kärsinyt ajan kuluessa, mutta radio osoittautui hieman yllättäenkin täysin toimivaksi. Jopa viritysputki hohtaa kirkkaasti.

Takakannen avattuani koneisto osoittautui melkoisen monimutkaiseksi; yhteensä 10 putken apparaatti stereopäätteellä. Laitteessa on neljä kaiutinelementtiä, joista jokaiselle on oma päätemuuntaja. Päätemuuntajat ovat erikoisessa rakennelmassa neljän ryppäänä verkkovirtamuuntajan oikealla puolella.

Kannattaako pääteputkien hilakonkkien vaihtamisen lisäksi vaihtaa vielä esimerkiksi etuasteputkien kytkentäkondensaattorit (2 kpl ECC83)? Mitään muuta en tähän lähtisi mielelläni vaihtamaan koneiston monimutkaisuuden vuoksi. Ja toimiihan tämä jo tällaisenaankin moitteetta. Hymiö

Olisi mielenkiintoista saada lisätietoja tästä apparaatista. Vielä en kuitenkaan lähde hilakonkkien vaihtoon. Täytyypä vielä hetki ihmetellä laitetta ja keitellä kahvit.
  

Telefunken_Opus_2004_2.jpg ( 478 KB | 3 latausta )
Telefunken_Opus_2004_2.jpg
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Ville-Matti
God Member
*****
Poissa


SRSH<br />

Viestejä: 556
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #1 - 07.05.2016 klo 15:47:06
Tulosta viesti  
Lisättäköön vielä, että ilmaisinpurkin takaa paljastui vielä kaksi päätemuuntajan oloista muuntajaa lisää. Niiden päällä on sen verran paljon kondensaattoria ja kaikkea muuta mahdollista, että en huomannut niitä nopealla silmäyksellä. Mahdollisia päätemuuntajia on siis kaikkiaan kuusi kappaletta. Olisiko kenelläkään tähän kytkentäkaaviota? On sen verran monimutkainen laite, että en pääse kytkennöistä kärryille...
  
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Nipa
God Member
*****
Poissa


SRHS #477

Viestejä: 1563
Sijainti: Turku
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #2 - 07.05.2016 klo 16:33:47
Tulosta viesti  
Huolto-ohje löytynee, laitatko yv:llä s-posti osoitteen johon voi lähettää.

Nipa
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Ville-Matti
God Member
*****
Poissa


SRSH<br />

Viestejä: 556
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #3 - 07.05.2016 klo 17:11:19
Tulosta viesti  
Hei, Nipa

Kiitos, huolto-ohje olisi hieno juttu. Yksityisviestit eivät ainakaan minulla toimi vielä. Tulee virheilmoitus, kun yritän lähettää yksityisviestiä. Jospa kokeilen uudestaan myöhemmin.

Tein muutamia mittauksia. Pääteputkien katodeilla on noin 4,5 volttia. Hiloilla näkyi olevan 0,4 ja 0,8 volttia, eli hieman vuotoa on. Onko vuotoa jo sen verran, että konkat tulisi vaihtaa hetimmiten? Konkkien vaihtamiseksi koneisto pitäisi kaikkine johtomutkineen ja vitkuttimineen ottaa kotelosta pois. Hommaa hankaloittaa se, että neljän päätemuuntajien rakennelmapömpeli näyttäisi olevan erillisenä yksikkönä eikä osana koneiston runkoa. Johtoja sun muuta pömpeliin menee sen verran paljon, että rakennelman irroittaminen/ purkaminen ei erityisemmin houkuta...

Tämä vaikuttaisi samalta mallilta:
http://www.radiomuseum.org/r/telefunken_opus_stereo.html

Miksiköhän noita päätemuuntajia on noin monta?
  
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Maja
God Member
*****
Poissa


SRHS 478

Viestejä: 2981
Sijainti: Lounais-Suomi
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #4 - 07.05.2016 klo 20:38:45
Tulosta viesti  
Katselin kaaviota ja siinä on kaksi päätemuuntajaa, neljä kuristinta kaiuttimille ynnä
verkkomuuntaja, siis 7kpl yhteensä, kuristimet ovat osa jakosuodin konstruktiota?

Markku  Pyöritä silmiä
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Eero Aro
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 670
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #5 - 07.05.2016 klo 21:08:18
Tulosta viesti  
Möin viime kesänä Kouvolan rompepäivässä varmaankin tuota edeltäneen mallin:
http://www.radiomuseum.org/r/telefunken_concertino_stereo_5093w50.html

Sen oli etuseinässä oli vain yksi monokaiutin. Laitteessa oli stereopäätevahvistin, mutta ei stereodekooderia. Nauhuriliitännän kautta pystyi soittamaan stereoääntä, joka toistui päätyjen kaiuttimien kautta. Arvelen, että Concertino-mallissa keskikaiuttimen signaali muodostettiin myös muuntajilla.

Eero
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
oskari71
Senior Member
****
Poissa


SRHS #960

Viestejä: 446
Sijainti: Vaajakoski
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #6 - 03.08.2021 klo 12:39:46
Tulosta viesti  
Hei.

Lainaanpa vanhaa ketjua kun on samanlainen radio tarkoitus saada pelaamaan.
Olisi avun tarve kun skemojen lukutaito pettää minut nyt ja arvaamaan en ryhdy.Telefunkkenin kytkinpaketin takalaidalla, ULA ja keskiaalto liukujen välissä on vastus joka on palanut poikki ja tietysti arvoja ei ole enää näkyvissä.

Kuva.

https://photos.app.goo.gl/tykUyPN34qvunFdBA

Minkähän arvoinen tuo vastus kuuluisi olla?




  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
oskari71
Senior Member
****
Poissa


SRHS #960

Viestejä: 446
Sijainti: Vaajakoski
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #7 - 03.08.2021 klo 18:40:57
Tulosta viesti  
Otin vastuksen irti ja suurennuslasilla olen löytävinäni 1. jotain...Radio on perimätiedon mukaan toiminut ULA:lla.Hieman hurisi kun nopeasti kokeilin.Suoto elko on kuivahtanut.AM säätökonkka on täysin jumissa joten sitä ei ole hetkeen käytetty.Täytyypä koittaa selvittää nyt mikä tuon vastuksen on polttanut.Tämä on minulle vasta tullut joten testaamiset jäi vähille.

Vastuksen toiseen päähän tulee 250dc kun Kurtz, Mittel tai Lang on painettuna.
« Viimeksi muokattu: 03.08.2021 klo 20:08:23 Kirjoittaja oskari71 »  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Reijo Nuutinen
Full Member
***
Poissa


SRHS jäsen 14

Viestejä: 131
Sijainti: Jyväskylä
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #8 - 04.08.2021 klo 15:19:37
Tulosta viesti  
Arvauksena sanoisin että se vastus on AM-oskillaattorin anodivastus. Yleensä AM-oskillaattori sammutetaan ULAlla katkaisemalla anodijännite. Useimmiten sama kytkin kytkee sitten samalla anodijännitteen ULA-virittimelle. Tyypillinen vastusarvo on 30 kOhm suuruusluokkaa.

Reijo
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
oskari71
Senior Member
****
Poissa


SRHS #960

Viestejä: 446
Sijainti: Vaajakoski
Re: Telefunken Opus Stereo 2004
Vastaus #9 - 04.08.2021 klo 18:16:18
Tulosta viesti  
Kiitos.Tämä tukee omaa näkemystä ja arvelen vastuksen olevan 33k 1W.Vielä on löytämättä mikä vastuksen on polttanut.

Edit.

Vika paikallistumassa AM:llä kytkin paketin huonoon kontaktiin.ECH81 8 pinille tuli aluksi vain 2.8 v ja sitkeän liottamisen kanssa pikkuhiljaa nousee ja on nyt jo noin 60v ja alkaa kuulua virityksestä johtuvia.
« Viimeksi muokattu: 05.08.2021 klo 17:10:09 Kirjoittaja oskari71 »  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu