Normaali aihe Televisioita kouluun (Luettu 3184 kertaa)
Heikki M
God Member
*****
Poissa


SRSH

Viestejä: 546
Televisioita kouluun
27.02.2010 klo 18:52:28
Tulosta viesti  
Kävin 60-luvun puolessa välissä Kokkolan kansalaiskoulua. Siihen aikaan opetusmenetelmät perustuivat pääosin liitutauluun. Episkooppi oli joskus väline, jonka avulla opettaja näytti kuvia.

Olin varmaan kahdeksannella luokalla, kun keräsimme paperia, jonka tuotoilla ostettiin televisoita kouluun. Keräys taisi koskea koko maata. Pareria kerättiin vapaa-aikana, sekä myös koulun tuntien aikana. Opettajat ajoivat kerättyjä paperinuppuja omilla autoillaan kouluun.

Koulun yhteen varstoon niitä kerättiin, kunnes koko koulun voimin paperiniput siirrettiin lähellä olevaan junan vaunuun. Taisi yksi pieni tavaravaunu tulla täyteen.

Tuotoilla saimme muutaman telkkarin luokkaan. Muisten, että niistä joskus katsotiin jotakin koulu-TV-ohjelmaakin.

Onko muilla lukijoilla muistikuvia näistä keräyksistä?

Heikki M

  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
jklaukka
God Member
*****
Poissa


SRHS #490

Viestejä: 569
Sijainti: Joensuu/Kajaani
Re: Televisioita kouluun
Vastaus #1 - 27.02.2010 klo 19:11:37
Tulosta viesti  
Muistanpa hyvinkin tuon keräyksen. Enon Kaltimon kunnallisessa keskikoulussa kerättiin myös ja paperiniput koottiin pihavarastoon odottamaan noutoa. Televisiohan siitä saatiin ja muutaman kerran siitä kouluTV:tä katsottiin.

http://www.paperinkerays.fi/yritys/tietoa/historia
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Jukka Rajala
God Member
*****
Poissa


SRHS

Viestejä: 1395
Sijainti: Helsinki
Re: Televisioita kouluun
Vastaus #2 - 27.02.2010 klo 21:15:47
Tulosta viesti  
Tunnustan myös keränneeni paperia töllöjä varten.

Veikkaan siinä lähiössä jossa asuin,muutaman repineen nuttunsa kun 15 min välein joku räkänokka oli oventakana ensin takomassa ovikelloa ja sitten kysyen "Onks jätepapruu?"   Virnistys
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Heikki M
God Member
*****
Poissa


SRSH

Viestejä: 546
Re: Televisioita kouluun
Vastaus #3 - 28.02.2010 klo 11:41:12
Tulosta viesti  
Kuten Jukka tuossa kirjoitti, niin varmaan monessa asunnossa hermostuttiin paperinpyytäjiin. Kun luin tuon Jukan viestin, niin tuli mielikuva, että jossakin kerrostalossa oli ollut asunnon ovessa lappu: "Ei ole jätepaperia". Joku kerääjä oli sen lapun ovesta ottanut mukaansa ja tuonut kouluun ja tokaissut "Ei siellä muuta ollut".

Heikki M
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu